20
loka
2014
0

SUOMEN EU-JÄSENYYDEN KÄSITTELY EDUSKUNNASSA 1.11.-18.11.1994

SUOMEN EU-JÄSENYYDEN KÄSITTELY EDUSKUNNASSA 1.11.-18.11.1994

 

Ulkoasiainvaliokunnasta täysistuntoon

Suomen eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen Suomen liittymiseksi Euroopan unioniin marraskuun 18. päivänä 1994. Tätä päätöstä edelsi lähes kolme viikkoa kestänyt täysistuntokäsittely, johon liittyi myös annos dramatiikkaa. Samoja piirteitä oli jo asian valmistelleen ulkoasiainvaliokunnan työssä.

Eduskunnassa käytiin taistelua ennen muuta siitä, missä aikataulussa päätös jäsenyyden hyväksymisestä tai hylkäämisestä olisi tehtävä.

Jäsenyyttä voimakkaimmin ajaneet Kokoomus ja Sdp pyrkivät väen väkisin siihen, että eduskunta tekisi päätöksensä jo ennen Ruotsin kansanäänestystä.

Jäsenyyttä vastustaneet ja siihen epäillen suhtautuneet kansanedustajat tahtoivat, että käsittelyaikataulu olisi normaali, jolloin eduskunta päätöstä tehdessään tietäisi, mikä on Ruotsin ratkaisu.

Aikataulu oli tärkeä sen vuoksi, että sillä saattoi olla ratkaiseva merkitys Suomen EU-jäsenyyteen: jäsenyyden ajajat pelkäsivät ja sen vastustajat toivoivat, että ruotsalaisten enemmistö olisi hylännyt jäsenyyden ja että tämä olisi johtanut samaan tulokseen myös Suomessa.

Julkisuudessa eduskuntatapahtumat tulkittiin yksipuolisesti, enemmistön ehdoin. Vasta kiistan pitkittyessä julkisuus muuttui hieman tasapuolisemmaksi.

Vaikeudet alkoivat siis jo valiokuntatyön aikana. Puhemies Uosukaisen päättämä aikataulu oli niin tiukka, ettei tavanomaiseen valiokuntatyöhön ollut riittävästi aikaa.

Ulkoasiainvaliokunnan kokousajat olivat epätavalliset. Melkein koko asiantuntijoiden kuulemisen ajan valiokunta kokoontui samanaikaisesti muiden valiokuntien kanssa, jolloin niiden jäsenet eivät voineet olla mukana läheskään kaikissa kokouksissa. Tällä pyrittiin jouduttamaan aikataulua.

Asiantuntijoiden kuuleminen lopetettiin lisäksi ennen aikojaan, joten emme voineet kutsua valiokuntaan kaikkia niitä, joiden lausuntoja olisi välttämättä tarvittu.

Liittymissopimuksen ensimmäinen käsittely oli hyvin puutteellinen, eikä sen tuloksena syntynyt sellaista mietintöluonnosta, jollainen meidän olisi tullut valiokuntatyöstä annettujen ohjeiden mukaan saada aikaan. Tästä huolimatta valiokunta puheenjohtajansa ehdotuksesta päätti lopettaa ensimmäisen käsittelyn äänin 13−4.

Toisen käsittelyn yleiskeskustelu päätettiin puolestaan lopettaa äänestyspäätöksellä tilanteessa, jossa kaikkia pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut vielä käytetty. Tässäkin tarvittiin ”teinikunnan konsteja”, kuten valiokunnan puheenjohtaja Pertti Paasio jälkikäteen itse toimintatapojaan luonnehti.

Toisen käsittelyn yleiskeskustelu oli käynnistetty vastoin aiemmin tehtyä suunnitelmaa jo sunnuntai-iltana. Tämän vuoksi Kajaanista kotoisin oleva kansanedustaja Hannu Kemppainen ei voinut olla mukana.

Kun Kemppainen oli valmistellut oleellisen osan Keskustan muutosehdotuksista, ehdotin, että keskustelua jatkettaisiin maanantaina, jolloin minunkin kaikki muutosehdotukseni olisivat valmiina esiteltäväksi valiokunnalle. Tämän ehdotuksen tehdessäni ilmoitin jatkavani omien muutosehdotusteni esittelemistä siinä kokouksessa, ellei pyyntööni suostuta.

Valiokunnassa syntyi tällöin erillinen keskustelu tekemästäni menettelytapaa koskeneesta ehdotuksesta. Kun siihen pyydetyt puheenvuorot oli käytetty, puheenjohtaja Paasio kysyi, oliko keskustelu päättynyt. Kun kukaan ei enää pyytänyt puheenvuoroa, hän löi nuijan pöytään. Sitten hän tulkitsi, että tällä nuijan kopautuksella koko yleiskeskustelu oli päättynyt. Valiokunta siunasi tämän tulkinnan äänestyspäätöksellä. Monet jäsenyyden kannattajatkin sanoivat jälkikäteen katsovansa, että Paasio toimi tässä väärin.

Mitään jarrutusta ulkoasiainvaliokunnassa ei esiintynyt. Ensimmäisen käsittelyn yleiskeskustelu oli lyhyt, ja pisimmän puheenvuoron siinä käytti kansanedustaja Paavo Lipponen.

Toisen käsittelyn yleiskeskustelu keskeytettiin edellä kerrotulla tavalla väkivalloin ennen aikojaan. Siinäkään meillä ei siis ollut tarkoitus käydä jarrutuskeskustelua, vaan ainoastaan turvata se, että sunnuntai-illan istunnosta poissa ollut edustaja Kemppainen olisi voinut käyttää haluamansa puheenvuoron.

Jos olisimme halunneet jarruttaa, meillä olisi ollut siihen oivallinen tilaisuus mm. sen vuoksi, että valiokunnan päätösvaltaisuus oli usein jäsenyyttä vastustaneiden varassa. Jos edes osa meistä olisi poistunut, päätösvalta olisi mennyt, ja asian käsittely olisi pitkittynyt.

Kun ulkoasiainvaliokunnan mietintö valmistui, se tuotiin välittömästi täysistuntokäsittelyyn.

 

Pöydällepano

Pöydällepanoistunto alkoi tiistaina 1. päivä marraskuuta 1994 klo 22, ja se kesti seuraavaan yöhön lähes kello 3:een.

Kun erikoisvaliokunnan mietintö valmistuu, se tuodaan täysistuntokäsittelyyn ensin pöydällepanoa varten. Tässä istunnossa kansanedustajat saavat käyttöönsä valiokunnan mietinnön ja siihen sisältyvät vastalauseet. Asiasta ei tässä yhteydessä vielä keskustella, vaan ainoastaan päätetään puhemiesneuvoston ehdotuksen pohjalta, mihin istuntoon se pannaan pöydälle.

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö valmistui lopullisesti tiistaina 1. marraskuuta kello 10, kun vastalauseet oli jätetty. Tämän jälkeen myös ne oli käännettävä ruotsiksi. Kun eduskunnan koneisto venytettiin äärimmilleen, saatiin asiakirjat valmiiksi samana iltana, ja ne voitiin monistaa edustajille.

Pöydällepanoistunto määrättiin pidettäväksi 1. marraskuuta kello 22. Tähän istuntoon puhemiesneuvosto toi ehdotuksen, että asia pantaisiin pöydälle seuraavana aamuna kello 10 pidettävään täysistuntoon.

Jos eduskunta olisi toiminut normaalisti, olisi pöydällepanoistunto pidetty vasta sitten, kun valiokunnan mietintö, vastalauseet ja muiden erikoisvaliokuntien lausunnot olisi voitu jakaa edustajille kirjapainossa painetussa muodossa.

Kun kysymyksessä oli itsenäisen Suomen tärkein ratkaisu ja kun valiokunnan mietintö siihen liittyvine asiakirjoineen oli hyvin laaja, olisi pöydällepanoajan tullut olla huomattavasti esitettyä pitempi, jotta edustajat olisivat voineet perehtyä mietintöön ja valmistella puheenvuoronsa asian ensimmäiseen täysistuntokäsittelyyn.

Kun puhemiesneuvosto ehdotti aivan liian lyhyttä pöydällepanoaikaa, teki kansanedustaja Erkki Pulliainen vastaehdotuksen, että asia pantaisiin pöydälle seuraavana tiistaina − 8.11. − pidettävään täysistuntoon. Tämän jälkeen pöydällepanoajasta käytiin neljän ja puolen tunnin mittainen keskustelu.

Tämä tuli täytenä yllätyksenä puhemiehelle ja puhemiesneuvostolle, jotka olivat kuvitelleet, ettei pöydällepanoajasta kyettäisi kovin pitkään puhumaan.

Puhemiesneuvostossa oli keskusteltu siitä, että tässä yhteydessä voidaan esittää vain lyhyet perustelut pöydällepanon ajasta.

Tosiasiassa tässäkin keskustelussa kansanedustajilla oli sama puheoikeus kuin yleensäkin: puhua saa niin usein ja niin kauan kuin haluaa ja kykenee, kunhan pysyy asiassa.

Lisäksi edustajat voivat valtiopäiväjärjestyksen mukaan puhua milloin tahansa ”kaiken sen laillisuudesta, mitä valtiopäivillä tapahtuu”. Kun pöydällepanoaikaan liittyi oikeudellisia näkökohtia, voitiin pöydällepanoajasta puhua varsin laajalti.

Keskustelu pöydällepanoajasta ei ollut asian jarruttamista sen vuoksi, että sen avulla ei voitu vaikuttaa ensimmäisen käsittelyn alkamisajankohtaan. Vaikka vihjasimme puheenvuorossamme siihenkin mahdollisuuteen, että olisimme voineet puhua läpi yön, ei meillä sellaista aikomusta ollut.

Aikatauluja ajatellen tämän keskustelun merkitys oli siinä, että saatoimme osoittaa pystyvämme puhumaan pitkään ja asiassa pysyen jopa niin kapeasta aihepiiristä kuin pöydällepanoajasta. Tällä pyrimme antamaan varoituksen niille, jotka olivat päättäneet yrittää viedä EU-ratkaisun väen väkisin läpi ennen Ruotsin kansanäänestystä. Näin ainakin itse ajattelin.

Pöydällepanokeskustelun teki epämiellyttäväksi se, että puhemiehet yrittivät rajoittaa edustajien puheoikeutta muun muassa vaatimalla, että perustelujen tulee olla lyhyet. Tämä on − kuten edellä jo totesin − vastoin valtiopäiväjärjestyksen määräyksiä.

 

Palautekeskustelu

Liittymissopimuksen ensimmäinen käsittely pääsi alkamaan keskiviikkoaamuna kello 10, ja sitä jatkettiin iltapäivällä kello 14. Tästä alkoi useita vuorokausia kestänyt yhtäjaksoinen istunto, joka keskeytettiin vain Pyhäinpäivän jumalanpalveluksen ajaksi.

Lakiehdotuksen ensimmäisen käsittelyn eli palautekeskustelun tarkoitus on se, että eduskunnalle esitellään erikoisvaliokunnan mietintö, jolloin edustajat saavat tilaisuuden lausua käsityksensä siitä ja samalla koko siitä asiasta, jota lakiehdotus koskee.

Tämä palautekeskustelu on juuri se vaihe, jossa eduskuntaryhmät ja kansanedustajat tavallisesti lausuvat omia käsityksiään.

Kun on kysymys budjetin tahi merkittävän lakiehdotuksen tai selonteon palautekeskustelusta, järjestetään usein juhlava istunto, joka televisioidaan suorana lähetyksenä.

Valiokunnan puheenjohtajan laajan esittelypuheenvuoron jälkeen kuullaan pääministerin ja muiden keskeisten ministereiden puheenvuorot.

Eduskuntaryhmillä on ryhmäpuheenvuorot, joiden suositeltu enimmäispituus oli tuolloin puoli tuntia. Tämän jälkeen useimmat kansanedustajat haluavat pitää omat puheensa, joiden silloin voimassa olleen suosituksen mukaan tuli olla korkeintaan 15 minuutin mittaisia. Jos asia on tärkeä, suositusajoista usein poiketaan.

Jos EU-jäsenyyttä olisi käsitelty normaalisti, olisi asian ensimmäinen käsittely käynnistetty tällä tavoin. Kun ratkaisua haluttiin väen väkisin kiirehtiä, tästä menettelystä luovuttiin.

Kun aikataulukiista oli lopulta ratkennut eikä enää ollut pakottavaa kiirettä, järjestettiin tällainen juhlava istunto vasta kolmannen käsittelyn alkuun. Tämä omituinen järjestely, jos mikä, osoittaa, kuinka poikkeavalla tavalla tätä asiaa ensimmäisessä käsittelyssä vietiin eteenpäin.

 

* * *

 

Palautekeskustelun ensimmäinen päivä käynnistyi siis keskiviikkona 2.11. kello 10 alkaneessa täysistunnossa.

Tuolloin puhui vain ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Paasio. Hänen puheenvuoronsa oli lyhyt, eikä hän juuri lainkaan esitellyt valiokunnan mietintöä. Tämän puheenvuoron jälkeen istunto keskeytettiin.

Kansanedustajien puheenvuorojen oli määrä alkaa kello 14, josta alkaen oli järjestetty kolmen tunnin mittainen televisiointi. Tämän televisiojulkisuuden ministerit ”varastivat” lähes tyystin itselleen.

Työministeri Ilkka Kanerva käytti puheenvuoron, jonka jälkeen pyydettiin runsaasti vastauspuheenvuoroja. Sisäasiainministeri Mauri Pekkarinen käytti lyhyemmän puheenvuoron, ja senkin jälkeen kului aikaa replikoimiseen.

Ministeri Pekkarisen puheenvuoro herätti ärtymystä jäsenyys- ratkaisua kiirehtineiden keskuudessa, sillä hän osoitti ymmärtämystä meitä kohtaan, jotka halusimme aikaansaada asian normaalin ja perusteellisen käsittelyn. Me puolestamme kiittelimme Pekkarista. Minäkin käytin asiasta vastauspuheenvuoron.

Illalla käynnistyi uusi pöydällepanokeskustelu, kun Keskustan kansanedustaja Markku Rossi ehdotti, että asia pantaisiin pöydälle eduskunnan seuraavaan täysistuntoon. Ministeri Pirjo Rusanen kannatti hänen ehdotustaan.

Valtiopäiväjärjestyksen mukaan asia voidaan ensimmäisessä käsittelyssä panna pöydälle vain kerran. Tämä mahdollisuus asian pöydällepanoon on tarkoitettu sitä varten, että kansanedustajat saisivat aikaa perehtyä asiaan ja että heillä olisi mahdollisuus sen aikana valmistella puheenvuorojaan.

Vuosien varrella on kuitenkin kehittynyt sellainen arveluttava tapa, että käsiteltävää asiaa ajava enemmistö taktikoi ja poistaa tämän pöydällepanomahdollisuuden pyytämällä asian pöydälle seuraavaan istuntoon, joka järjestetään heti edellisen päätyttyä. Näin nytkin tapahtui: jäsenyyden ajajat halusivat mennä nukkumaan ja jättää meidät muut valvomaan.

Pöydällepanosta kehkeytyi pari tuntia kestänyt keskustelu, joka laajeni koskemaan myös sitä puhemiehen päätöstä, että istuntoa jatketaan keskeytymättä yli yön. Tämä pöydällepanokeskustelu merkitsi sitä, että asian ensimmäinen käsittely pitkittyi hieman.

Tässäkin keskustelussa oli ikävää se, että puhemiehet pyrkivät rajoittamaan puheenvuorojen käyttämistä tavalla, joka ei ole sopusoinnussa valtiopäiväjärjestyksen määräysten kanssa.

 

* * *

 

Palautekeskustelun toisena päivänä, torstaina 3.11., käytin ensimmäisen varsinaisen puheenvuoroni.

Nukuin iltayöstä pari tuntia, minkä jälkeen seurasin istuntoa myös varmistaakseni sen, ettei keskustelu pääsisi vahingossa katkeamaan.

Puhumaan pääsin aamulla noin kello 6.

Puheenvuoroni alussa esitin käsitykseni tilanteesta. Ensimmäisen yön kokemukset olivat olleet rohkaisevat. Sen perusteella uskalsin esittää sen arvion, että jaksaisimme tehdä työtä useammankin vuorokauden ajan ilman taukoja. Epäilin, että puhemiehillä ja talon henkilökunnalla olisi suurempia vaikeuksia tätä menoa kestää.

Jo tässä puheenvuorossani esitin arvion, että kolmannen käsittelyn äänestykset siirtyvät ilman muuta Ruotsin kansanäänestyksen yli. Tästä syystä neuvoin jäsenyyden ajajia antamaan oman etunsa vuoksi periksi.

Totesin, että Ruotsin mediavoimat olivat saaneet syötetyksi äänestäjille sen käsityksen, että Suomen ratkaisu on selvä. Huomautin siitä, että usean vuorokauden ajan yötä päivää jatkuva istunto herättää myös Ruotsissa suuren julkisen huomion, jolloin kaikki siellä saavat tietää, että asia onkin Suomessa edelleen auki.

Kerroin puheenvuorossani tiedustelleeni edellisenä iltana puhemies Uosukaiselta perusteluja siihen, että istunto jatkuu työjärjestyksen vastaisesti kello 23 jälkeen, ja saaneeni vastauksen, että ”poliittisesti pidetään tärkeänä, että asia etenee tässä aikataulussa”. Ihmettelin tämän valossa sitä, kuka lainsäädäntötyötä eduskunnassa oikein johtaa, kun pääministeri − jolle tämä tehtävä valtiosäännön mukaan kuuluu − oli sanonut, ettei asialla ole kiirettä.

Tässä puheenvuorossani suuntasin sanani myös tiedostusvälineiden edustajille, jotka olivat antaneet sekä ulkoasiainvaliokunnan työstä että täysistuntokäsittelyn alkuvaiheista täysin yksipuolisen kuvan julkisuuteen. Tässä yhteydessä kerroin verraten yksityiskohtaisesti ulkoasiainvaliokunnan työstä, jossa oli rikottu valiokuntatyön sääntöjä.

Puheenvuoroni lopussa aloin oman työsuunnitelmani mukaisesti käydä läpi vastalauseeseeni sisältyviä muutosehdotuksia ja perustella niitä. Tässä ensimmäisessä puheenvuorossani pääsin 85-sivuisen mietinnön sivulle 22.

Puheenvuoroni loppuosan puhuin ruotsiksi olettaen, että se olisi käännetty suomeksi. Niin tehdään kuitenkin vain siinä tapauksessa, että käytetty puheenvuoro on kokonaan ruotsinkielinen. Tästä syystä jouduin puhumaan tämän jakson seuraavassa puheenvuorossani vielä suomeksi.

Päivällä noudin kotoani Tuusulasta vuodevaatteita ja pyjaman, jotta voisin nukkua seuraavina öinä paremmin kuin ensimmäisenä.

Illalla kansanedustaja Vesa Laukkanen teki ehdotuksen, että istunto keskeytettäisiin yön ajaksi. Käytin puheenvuoron, jossa kannatin tätä ehdotusta. Kun puhemies ei sallinut asiasta keskusteltavan, ehdotin hänen menettelynsä lähettämistä perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Ehdotus kaadettiin äänestyksessä selvin numeroin.

Tässä puhemies nähdäkseni menetteli väärin. Valtiopäiväjärjestyksen mukaan keskeyttämisehdotuksesta on voitava keskustella. Sen sijaan puhemies olisi voinut − ehdotuksen ja lyhyen perustelun kuultuaan − vain ilmoittaa, ettei hän keskeytä istuntoa, jolloin keskustelu siitä asiasta olisi tietysti päättynyt.

 

* * *

 

Palautekeskustelun kolmas päivä oli perjantaina 4. marraskuuta eli Pyhäinpäivän aatto. Sen päivän mittaan käytin kaksi varsinaista puheenvuoroa ja yhden vastauspuheenvuoron.

Ensimmäisen puheenvuoroni sain yöllä noin kello 2.

Aloitin puheeni arvostelemalla puhemies Riitta Uosukaista siitä, että eduskunta istui yöllä.

Käsittelin puheenvuorossani eduskunnassa syntynyttä tilannetta, ja totesin jälleen kaikkien ongelmien johtuvan siitä, että eduskunta on yritetty väen väkisin panna tekemään päätös Suomen EU-jäsenyydestä ennen Ruotsin kansanäänestystä. Totesin, että en ollut ainakaan omalta osaltani jarruttanut käsittelyä.

Otin kantaa myös puhemies Uosukaisen julkisuudessa esittämiin kannanottoihin, joissa hän oli perustellut yöistuntojen pitämistä sillä, että käsittelyä jarrutetaan ja joissa hän oli esittänyt puheenvuorojen rajoittamista.

Keskeytymättömistä yöistunnoista totesin, ettei niitä ollut koskaan aikaisemmin Suomen eduskunnassa järjestetty. Korkeakoulujen hallinnon uudistamista koskeneen vuoden 1970 jarrutuskeskustelun yhteydessä Skdl oli esittänyt ympärivuorokautisia istuntoja, mutta niitä ei oltu pidetty.

Puheenvuorojen rajoittamisesta totesin, että eduskunta oli itse muun muassa vuonna 1934 torjunut tällaiset pyrkimykset sillä perusteella, että kansanedustajien vapaa puheoikeus on vähemmistön suoja enemmistön mielivaltaa vastaan.

Tässä puheenvuorossani kertasin suomeksi sen, mitä olin puhunut edellisessä puheenvuorossani ruotsiksi: puhuin pohjoismaisesta ”Domino-pelistä”, jolla Pohjolan vastahakoiset kansat koetetaan saada hyväksymään EU-jäsenyys. Tällä tarkoitin sitä, että kansanäänestysten järjestys oli määrätty sellaiseksi, että ensimmäiseksi oli pantu äänestämään suomalaiset, jotka suhtautuivat jäsenyyteen kaikkein myönteisimmin.

Vastasin myös kansanedustaja Tuulikki Ukkolalle, joka oli leimannut minut takinkääntäjäksi, kun olin ollut aikanaan jäsenyyden hakemisen kannalla, ja nyt vastustin jäsenyyttä. Osoitin oman kantani olleen ja olevan johdonmukainen.

Tämän jälkeen jatkoin muutosehdotusten esittelemistä ja perustelemista. Pääsin mietinnön sivulle 29.

Toisen puheenvuoroni käytin samana perjantaina iltapäivällä.

Arvostelin aluksi hyvin voimakkaasti puhemies Uosukaisen päätöstä, että keskeytymätöntä istuntoa jatketaan myös Pyhäinpäivänä ja sunnuntaina. Totesin siinä kylläkin olevan sen hyvän puolen, että tilanteen pitkittyessä alkaa julkisuuteen vähitellen tulla myös oikeaa tietoa siitä, mitä eduskunnassa tapahtuu.

Torjuin väitteet, että olisin jarruttanut eduskuntatyötä. Totesin siihen mennessä käyttäneeni vasta kaksi puheenvuoroa, joissa olin lähinnä esitellyt vastalausettani ja perustellut siihen sisältyviä ehdotuksia.

Kysyin jälleen hyvin tiukkaan sävyyn, mikä on se eduskunnan työjärjestyksen 56 §:n mukainen erityinen syy, jonka vuoksi istuntoja edelleen aiotaan jatkaa kello 23 jälkeen − jopa Pyhäinpäivän aattona, Pyhäinpäivänä ja sunnuntaina. Totesin silloin olleen jo varmaa, että Suomen eduskunta tekee EU-päätöksensä vasta Ruotsin kansanäänestyksen jälkeen, joten puhemiehen torstai-iltana esittämä syy ei voinut enää olla pätevä.

Muutosehdotusteni esittelemisessä ja perustelemisessa etenin mietinnön sivulle 35, luvun 6 loppuun.

Illalla käytin ”parlamentaarisen keskustelun elävöittämiseksi” vastauspuheenvuoron kristillisten kansanedustajan Ismo Seivästön käyttämän puheenvuoron johdosta. Seivästö oli pitänyt itsestään selvänä, että EU-sopimus tulee eduskunnassa hyväksytyksi. Vastasin, että en usko tähän, jos ”ei”-äänet saavat enemmistön Ruotsin kansanäänestyksessä.

 

* * *

 

Palautekeskustelun neljäs päivä oli lauantai 5.11. ja se oli Pyhäinpäivä. Jumalanpalveluksen ajaksi istunto sentään keskeytettiin. Sen päivän mittaan käytin yhden varsinaisen puheenvuoron ja useita vastauspuheenvuoroja.

Edellisenä yönä kansanedustaja Vesa Laukkanen puhui kuusi ja puoli tuntia, minkä ajan muut edustajat saattoivat käyttää nukkumiseen ja puheenvuorojen valmistelemiseen.

Laukkasen puheet olivat alusta loppuun saakka täyttä asiaa. Hän oli perehtynyt erityisesti oikeudellisiin kysymyksiin, jotka hän osasi paremmin kuin yksikään muu kansanedustaja. Lisäksi hän oli syventynyt vapaakaupan ja yhdentymisen keskeisiin periaatteisiin.

Täyttää asiaa puhuivat muutkin. Eduskunnan ulkopuolella kirjoitettujen puheiden tai jopa kirjojen lukemista ei harrastettu, kuten vuoden 1970 jarrutuskeskustelussa oli tapahtunut.

Oman puheenvuoroni käytin iltapäivällä heti sen jälkeen, kun kirkonmenojen ajaksi järjestetty tauko oli päättynyt. Yleisölehterit olivat täynnä. Tästä syystä salissa oli runsaasti myös kansanedustajia.

Yleisölehtereiden täyttyminen vaikutti merkittävällä tavalla keskustelun kulkuun. Kun väkeä oli parvekkeella öisinkin, oli puhujien mukavampi esiintyä. Toisaalta lehtereiden täyttyminen pakotti myös jäsenyyden kannattajat saliin ja käyttämään omia puheenvuorojaan.

Suuren yleisön kiinnostuminen istunnosta vaikutti lopulta osaltaan myös siihen, että puhemies suostui perääntymään.

Kaiken kaikkiaan istuntoa kävi seuraamassa yli 12 000 ihmistä. Sellaista suosiota eduskunnan istunnot eivät ole koskaan muutoin saavuttaneet.

Kerroin puheeni aluksi − puhemiestä ja jäsenyyden muita ajajia ”ilahduttaakseni” että olin nukkunut viisi tuntia, joten pian olin pääsemässä jo normaaleihin yöuniin. lisäksi kerroin saaneeni runsaasti kukkia, sähkeitä ja muuta kannustusta.

Puheenvuoroni alkupuolella arvostelin jälleen puhemiestä siitä, että keskeytymätöntä istuntoa edelleen jatkettiin, vaikka oli Pyhäinpäivä. Totesin jälleen kerran tämän olevan täysin turhaa, koska jo pitkään oli ollut selvää, ettei eduskunta tee EU-ratkaisuaan ennen Ruotsin kansanäänestystä.

Arvelin, että kysymys on puhemiehen ja puhemiesneuvoston arvovallasta, ja huomautin, että heidän arvovaltatappionsa on sitä suurempi mitä kauemmin tätä toimintaa pitkitetään.

Käsittelin myös sitä yli rajojen ulottuvaa puoluepoliittista peliä, jonka vuoksi eduskunnalla yritettiin jopa valtiopäiväjärjestystä rikkoen teettää EU-päätös ennen Ruotsin kansanäänestystä.

Hallituksen piiristä olin kuullut, että Sdp:n ja Kokoomuksen johtomiehet olivat ruotsalaisille puoluetovereilleen luvanneet, että asia lyödään Suomessa lopullisesti kiinni ennen siellä toimeenpantavaa kansanäänestystä.

Vertasin tätä siihen, että Nkp aikoinaan puuttui Suomen asioihin sopimattomalla tavalla.

Kerroin puheessani, että olisin ollut juuri silloin Ruotsissa, Kramforsissa, paneelikeskustelussa yhdessä Ruotsin Keskustapuolueen entisen puheenjohtajan Thorbjörn Fälldinin kanssa, ellei viikonlopun istuntoja olisi järjestetty. Tästä sain aiheen käsitellä EU-kantani aatteellista taustaa. Toisen kimmokkeen sain Jyrki Vesikansan Nykypäivä -lehdessä julkaistusta kirjoituksesta, jossa hän väitti, etten ollut koskaan vastustanut Suomen liittymistä Euroopan unioniin.

Tämän jälkeen selostin eduskunnalle − omia puheitani dokumentteina käyttäen −, kuinka olin ollut hyvin kriittinen jopa Eta-sopimuksen solmimiseen ja kuinka olin vastustanut Suomen EY-jäsenyyttä siinäkin tapauksessa, ettei ulkopoliittisia esteitä tähän olisi ollut.

Ruotsin jäsenyyshakemus synnytti myöhemmin tilanteen, jossa katsoin jäsenyyden hakemisen välttämättömäksi. Jäsenyydelle asetin tuolloin kuitenkin kaksi ehtoa: että Ruotsi liittyy ja että jäsenyyssopimus on Suomelle kohtuullinen. Kun ehdot olivat kohtuuttomat, vastustin jäsenyyttä, vaikka Ruotsi liittyisikin unioniin.

Ennen kuin pääsin jatkamaan vastalauseeni esittelemistä, vastasin vielä ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaiselle hänen edellisenä päivänä käyttämäänsä puheenvuoroon. Tässä yhteydessä kertasin tapahtumia sekä ulkoasiainvaliokunnassa että täysistunnossa osoittaakseni, että eduskuntatyön ongelmat olivat johtuneet pyrkimyksestä ajaa EU-ratkaisu läpi aivan mahdottomassa aikataulussa.

Vastalauseeni esittelemisessä etenin mietinnön sivulle 41.

Käyttämistäni vastauspuheenvuoroista on syytä mainita erityisesti kaksi.

Ensinnäkin kiitin kansanedustaja Pekka Rätyä siitä, että hän oli edellisenä yönä avustanut edustaja Laukkasta pitämään pitkää puhettaan mm. toimittamalla hänelle juotavaa. Lisäksi kiitin Rätyä siitä, että hän oli samaan tapaan kuin minäkin esitellyt vihreän eduskuntaryhmän valiokunnassa tekemiä muutosehdotuksia, joista osa voisi tulla äänestykseen myös täysistunnossa.

Kiittelin myös kansanedustaja Hannu Kemppaista, joka kertoi puheenvuorossaan alastonta totuutta ulkoasiainvaliokunnan työstä. Jotkut sosialidemokraattiset kansanedustajat kiihtyivät tästä niin pahoin, etteivät kyenneet hillitsemään itseään, vaan he häiritsivät puhujaa.

Edustaja Kemppainen ilmoitti äänestävänsä jäsenyyden puolesta, mutta silti hän arvosteli voimakkaasti sitä, että liiallisen kiireen vuoksi sekä valiokuntatyö että täysistuntokäsittely olivat kovasti kärsineet.

 

* * *

 

Sunnuntaina 6. päivänä marraskuuta, palautekeskustelun viidentenä päivänä, järki lopulta voitti, mutta vasta myöhään illalla.

Käytin sunnuntain kuluessa kaksi varsinaista puheenvuoroa ja useita vastauspuheenvuoroja.

Pyhäinpäivän ja sunnuntain välinen yö oli levoton.

Jäsenyyden kannattajat olivat pahalla mielellä ja turhautuneita, mikä johti huonoon elämään eduskunnan ravintolassa ja työhuoneissa.

Kansanedustaja Riitta Kauppinen liikkui istuntosalissa ja myös yleisölehtereillä väittäen, että yleisö lähettää erivärisiä lappuja heiluttamalla näkymätöntä energiaa puhetta pitäneelle edustaja Vesa Laukkaselle. Seuraavana päivänä Kauppinen käytti sekavan puheenvuoron, jossa hän − hieman lievemmässä muodossa − toisteli samoja väitteitään, ja varoitti siitä, että minulla on samanlaisia suggestiivisia kykyjä kuin Adolf Hitlerillä.

Käytin vastauspuheenvuoron, mutta en voinut siinä suoraan sanoa, miksi edustaja Kauppinen puhui niin kuin hän puhui.

Meillä keskusteluun osallistuneilla ei ollut mitään vaikeuksia. Olimme rauhallisella ja päättäväisellä mielellä, ja meillä oli hyvä yhteishenki.

Pienen alkukangertelun jälkeen kykenimme järjestämään oman työmme suorastaan oivallisella tavalla.

”Kipinämikkona” toimi Markku Vuorensola. Hän huolehti, että listalla oli aina riittävästi puhujia ja että kukin heräsi vuorollaan puheenvuoronsa käyttämään.

Puhujien runko koostui muutamista Skl:n ja Keskustan kansanedustajista. Keskustan eduskuntaryhmästä mukana olivat mm. Timo Järvilahti, Juha Korkeaoja ja Kyösti Virrankoski. Kiitettävästi keskusteluun otti osaa myös vihreiden Erkki Pulliainen.

Vasemmistoliiton edustajiakin oli mukana alusta alkaen, mutta sunnuntaiaamuna he lupasivat lisätä omaa panostaan.

Sen jälkeen kun Vesa Laukkanen oli puhunut yöllä noin kello kolmeen asti, hoitivat muutamat Vasemmistoliiton edustajat − ennen muita Esko Seppänen ja Jaakko Laakso − puhumisen aamuun saakka.

He ilmoittivat, etteivät he jarruttaneet, mutta he halusivat osoittaa solidaarisuutta meitä muita kohtaan. He ilmoittivat puhuvansa siitä eteenpäin joka yö kello kolmesta kello kuuteen, ellei yöistunnoista luovuta.

Itse aloitin ”puhetyöni” pyytämällä vastauspuheenvuoron edustaja Laukkasen puheenvuoroon.

Kun hän oli pitkän puheensa alkupuolella käsitellyt aikataulukysymyksiä ja arvostellut yöistuntojen pitämistä, kysyin jälleen, mikä on erityinen syy siihen, että istumme keskellä yötä ja siis kello 23:n jälkeen.

Puhemies keskeytti minut, ja katsoi, ettei kysymyksessä ollut vastauspuheenvuoro. Tämä hänen virheensä oli ymmärrettävä siinä mielessä, ettei hän ilmeisesti tiennyt, että Laukkanen oli pitkässä puheessaan arvostellut yöistuntoa.

Kansanedustaja Esko Seppänen, jolla oli pian varsinainen puheenvuoro, esitti puolestani sen, minkä puhemies esti minua sanomasta, mutta tähänkin hän pyrki asiattomasti puuttumaan.

Varsinaisen puheenvuoroni pääsin käyttämään iltapäivällä. Puheenvuoroni aluksi kertasin jälleen EU-jäsenyyden käsittelyvaiheet sekä ulkoasiainvaliokunnassa että täysistunnossa.

Kerroin kuulleeni, että − nyt kun oli käynyt lopullisesti ilmi, että Suomen ratkaisu siirtyy ohi Ruotsin kansanäänestyksen −, olisi käyty keskusteluja siitä, että kolmas käsittely käynnistettäisiin vasta 15. marraskuuta. Ehdotin, että toinenkin käsittely siirrettäisiin 13.11. jälkeiseen aikaan, esimerkiksi maanantaihin 14.11., jolloin se sujuisi nopeasti.

Vastalauseeni esittelemisessä etenin nyt mietinnön sivulle 47.

Iltapäivällä käytiin keskusteluja siitä, milloin puhemies ja puhemiesneuvosto voisivat myöntää, ettei tavoiteltu aikataulu toteudu. Omalta osaltani keskustelin sekä Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ben Zyskowiczin että oman eduskuntaryhmäni varapuheenjohtajien, Mirja Ryynäsen ja Matti Vanhasen, kanssa.

Zyskowicz arveli, että ratkaisuun ei voitaisi päästä vielä sen päivän − siis sunnuntain − kuluessa. Sekä Kokoomuksen että Keskustan eduskuntaryhmät oli kutsuttu koolle maanantaina kello 13. Vetosin Zyskowicziin, että ratkaisuun pyrittäisiin vielä samana iltana.

Kello 20.25 puhemies Riitta Uosukainen lopulta antoi julkisuuteen tiedotteen, jonka mukaan 3. käsittely alkaa maanantaina 14.11. kello 12, ja toinen käsittely tiistaina 8.11. edellyttäen, että 1. käsittely on siihen mennessä loppunut.

Tämän jälkeen minun oli vielä tarpeen käyttää pitkähkö puheenvuoro, jossa esittelin loput vastalauseeseeni sisältyvistä muutosehdotuksista.

Ennen tätä kommentoin vielä syntynyttä tilannetta. Korostin erityisesti sitä, että ruotsalaisilla on nyt vapaa mahdollisuus valita kahden vaihtoehdon väliltä.

Puheenvuoroni jälkeen käynnistyi kiivas replikointi, johon vastasin samalla mitalla. Vastauspuheenvuorossani todellakin kehotin eduskunnan enemmistöä häpeämään, kuten Satu Hassi Ilta-Sanomien kolumnissaan kertoi.

Eduskunnan pöytäkirjaan kirjattu puheenvuoroni oli tällainen:

 

”Herra Puhemies! Näiden vastauspuheenvuorojen määrä ja se kiivaus, jolla niitä esitettiin, osoittaa, että meillä saattaa tulla hauska keskustelu tämän asian toisessa ja kolmannessa käsittelyssä. (Ed. Gustafsson: Uskomatonta!) Minä toivon, että varataan riittävästi aikaa ja keskustellaan. Tässä ei voi vastata kovin paljon, mutta lyhyesti vastaan.

Ensinnäkin ed. Haavisto on jäävi todistaja, mitä tulee valiokuntasääntöjen rikkomiseen, koska hän kuului siihen enemmistöön, joka…

(Hälinää)

Toinen varapuhemies: Ei saa häiritä puhujaa!

Puhuja: Ed. Gustafsson, minulla on kai puheenvuoro. − Ed. Haavisto siis kuului siihen valiokunnan enemmistöön, joka äänestyspäätöksellä lopetti ensimmäisen käsittelyn valiokuntasääntöjen vastaisesti ja joka totesi yleiskeskustelun päättyneen toisessa käsittelyssä myös valiokuntasääntöjen vastaisesti.

Toiseksi täällä on rikottu hyvin selvästi eduskunnan työjärjestystä, kun on istuttu yötä päivää neljä vuorokautta, ilman että on esitetty sitä erityistä syytä, jonka nojalla on istuttu kello 23:n jälkeen. Arvoisat kansanedustajat! Tämän talon historiassa ei ole koskaan ennen tapahtunut tällaista. Ja nyt tämä tapahtuu asiassa, joka on itsenäisen Suomen historian tärkein ratkaisu. Hävetkää!

Kolmanneksi, mitä tulee Ruotsi−Suomi-tilanteeseen, kyllä minä ymmärrän, että te olette raivoissanne siitä, että tämä teidän pelinne meni rikki. Ensin piti saada Suomi EU:n jäseneksi sanomalla, että Ruotsi joka tapauksessa liittyy, ja saatiin kansan enemmistö tälle kannalle − peloteltiin ihmisiä, että jäämme yksin. Nyt sitten on varmistettu, että Ruotsilla onkin vapaa mahdollisuus valita. Ei voida sanoa, että kun Suomikin liittyy, meidänkin pitää. He tekevät vapaan valinnan. Sen jälkeen me katsomme, mitä me teemme.

Minä olen, hyvät kansanedustajat vakuuttunut siitä, että jos Ruotsin kansa päättää ’ei’, Suomestakaan ei tule Euroopan unionin jäsentä, niin paljon kuin se teitä harmittaakin.”

 

Sen jälkeen lähdin kotiin. Istunto päättyi puolenyön tienoilla. Edessä oli runsaan vuorokauden mittainen lepotauko ja valmistautuminen liittymissopimuksen toiseen täysistuntokäsittelyyn.

Kun kolmas käsittely oli sovittu aloitettavaksi marraskuun 14. päivänä, ruotsalaiset saattoivat järjestää oman kansanäänestyksensä tilanteessa, jossa Suomen ratkaisua ei oltu lyöty vielä lopullisesti lukkoon.

Unto Hämäläinen arvioi kirjassaan ”Lännettymisen lyhyt historia”:

 

”Väyrysen toive ruotsalaisten vastarinnasta ei ollut aivan hataralla pohjalla. Kesäkuusta 1992 syksyyn 1994 asti Ruotsissa oli ollut enemmän EU-jäsenyyden vastustajia kuin kannattajia.”

 

Syyskuussa sosialidemokraattien noustua takaisin valtaan tuuli oli Hämäläisen mukaan kääntynyt. Kansanäänestyksessä jäsenyys hyväksyttiin äänin 52.2 %−46.9 %.

Tähän on syytä huomauttaa, että jäsenyysratkaisun jälkeen mielialat Ruotsissa taas kääntyivät. Lähes kaikissa mielipidemittauksissa on sittemmin vastustajia ollut enemmän kuin kannattajia.

Ruotsin täpärä ”jaa”-äänten voitto johtui paljolti siitä, että useimmat ruotsalaiset eivät tienneet, että jäsenyysratkaisu oli Suomessa vielä auki.

Tämä johtui ainakin osittain siitä, että kansanäänestyksen luonne oli Ruotsissa aivan erilainen kuin Suomessa: siellä luultiin, että kansanäänestyksen tulos oli ollut Suomessakin ratkaiseva.

Suomen päätöksenteossa oli käytössä niin monimutkainen oikeudellinen rakennelma, etteivät monet kansanedustajatkaan sitä ymmärtäneet.

Suomessa toteutetun neuvoa-antavan kansanäänestyksen merkitys oli siinä, että se antoi legitimiteetin − oikeutuksen − säätämisjärjestykselle, jossa poikettiin normaalista perustuslain säätämisen järjestyksestä ja voitiin käyttää vain 2/3 eduskuntaenemmistöä.

Tämä menettelytapa edellytti siis sitä, että kansanedustajilla piti olla vapaa valta harkita suhtautumistaan jäsenyyteen ja että heillä oli velvollisuus kantaa siitä omakohtainen vastuu. Siten ei ollut periaatteellisesti oikein sitoutua kansanäänestyksen tulokseen, joka ilmensi vain äänestäneiden yksinkertaisen enemmistön kannan.

Ruotsissakin lähes koko valtaeliitti ja suurin osa mediasta olivat jäsenyyden kannalla, joten kansalle ei tietenkään kerrottu, mikä oli todellinen tilanne Suomessa.

Samankaltaista salailua muuten harrastettiin Suomessakin. Juuri ennen Suomen kansanäänestystä Ruotsissa julkaistiin mielipidemittaus, jonka mukaan selvä enemmistö ruotsalaisista olisi äänestänyt jäsenyyttä vastaan tilanteessa, jossa Suomi ja Norja olisivat jäämässä EU:n ulkopuolelle. Tästä ei Suomen kansalle haluttu kertoa.

Sitäkään ei suomalaisille kerrottu, että Ruotsissa oli laajaa kiinnostusta Pohjolan yhteisöä kohtaan. Tämän paljasti selvästi Ruotsin pääministeri Ingvar Carlsson, joka heti Suomen kansanäänestystuloksen selvittyä huokasi syvään ja sanoi, että nyt voidaan vihdoinkin lopettaa puheet Pohjolan unionista! Samaan hengenvetoon Carlsson alkoi selittää, ettei Ruotsi voi olla EU:n ulkopuolella, kun Suomi siihen liittyy.

Kun eduskunnan maratonistunto oli päättynyt, otin yhteyden pääministeri Esko Ahoon, joka oli kotonaan Kannuksessa.

Sanoin Eskolle toivovani, että ruotsalaiset nyt äänestäisivät jäsenyyttä vastaan, jolloin Suomikin voisi jäädä EU:n ulkopuolelle.

Olin ällistynyt, kun Aho torjui tämän näkemyksen ja sanoi, että Suomi voisi hänen mielestään liittyä siinäkin tapauksessa, että Ruotsi ei liity. Niin lujasti oli Aho Suomen jäsenyyteen sitoutunut.

Vasta myöhemmin sain tietää, kuinka tiukoin ottein Aho oli sekä henkilökohtaisesti että eduskuntaryhmän johdon välityksellä paimentanut Keskustan eduskuntaryhmää jäsenyyden kannalle.

 

Lakiehdotuksen sisällöstä päättäminen

Sen jälkeen kun aikataulukiista oli ratkennut, eduskunnan ilmapiiri rauhoittui.

Marraskuun 8. päivänä järjestetyssä toisessa käsittelyssä lyötiin lukkoon unioniin liittymistä tarkoittaneen lakiehdotuksen sisältö.

Tässä käsittelyssä ei käytetty kovin paljon puheenvuoroja, sillä useimmat edustajat siirsivät sanottavansa kolmanteen käsittelyyn. Tämä olikin luonteva ratkaisu sen jälkeen kun puheet oli jätetty taktisista syistä pitämättä palautekeskustelussa, johon ne olisivat parhaimmin sopineet.

Kun istunnoissa siirryttiin työjärjestyksen mukaisiin aikatauluihin, pyrin noudattamaan suosituksen mukaista puheenvuorojen pituutta eli viittätoista minuuttia. Alun perin aioin puhua toisessa käsittelyssä kolme kertaa, mutta kun puheenvuoroja oli vähän, yhdistin toisen ja kolmannen puheen toisiinsa.

Ensimmäinen puheenvuoroni perustui George Orwellin kirjaan ”Vuonna 1984”, jota kansanedustaja Pertti Paasio oli kehottanut lukemaan.

Kirjan luettuani sain vahvistuksen sille tuntemukselleni, että elämme orwellilaisessa yhteiskunnassa − tämä tunne minulla oli ollut jo ennen kansanäänestystä, mutta eduskuntakäsittelyn aikana se oli entisestään vahvistunut. Puhuin osittain ruotsiksi palvellakseni tiedotusvälineitä, joiden kautta toivoin oikean tiedon välittyvän Ruotsiin.

Ensimmäisessä puheenvuorossani hahmottelin myös sitä, millainen toinen käsittely voisi olla. Tämän lisäksi torjuin ne iltapäivälehtien väitteet, että olisin saanut aikaan korkojen kohoamisen ja että yöistuntojen kustannukset olisivat meidän niin sanottujen jarruttajien syytä.

Korot olivat todellakin Suomessa hieman kohonneet, ja tästä revitettiin otsikoita, joiden mukaan tämä olisi johtunut jarrutuskeskustelusta. Tämän väitteen saatoin suoralta kädeltä torjua, kun olin kuullut Ruotsin uutisista, että sielläkin korot olivat nousseet ja että syyt olivat kansainvälisessä talouskehityksessä.

Mitä maratonistunnon kustannuksiin tuli, panin ne puhemies Riitta Uosukaisen piikkiin. Hänhän se oli määrännyt eduskunnalle ne järjettömät istuntoajat, joiden vuoksi eduskunnalle aiheutui suuret ylimääräiset kustannukset.

Viime vuoden joulukuun 8. päivänä odottelin yhdessä useiden toimittajien kanssa puoluetoimiston kokoushuoneessa tietoa siitä, kelpuuttaisiko Uudenmaan piiri minut kansanedustajaehdokkaaksi. Tässä yhteydessä toimittajat kiittelivät jarrutuskeskustelua siitä, että he olivat saaneet runsaat ylityökorvaukset. Yksi toimittajista lohkaisi jopa rakentaneensa niillä rahoilla perheelleen uuden talon. Minä tokaisin, että sietäisi kiitollisuuden joskus näkyvän heidän työssään. Asiallisesti ottaen tämä vitsi ei osunut aivan kohdalleen: ”ansio” yöistunnoista kuului toki ensi sijassa Riitta Uosukaiselle.

Eduskunnassa pitämäni puolustuspuhe synnytti taas kiivaan replikoinnin.

Vastauspuheenvuorossani osoitin ymmärtämystä edustajatovereitani kohtaan toteamalla, että monella heistä oli paha mieli, jonka vuoksi he pyrkivät tuottamaan itselleen mielihyvää ilkeilemällä minulle. Kerroin mielelläni suovani heille sen ilon.

Toisessa puheenvuorossani keskityin erityisesti säätämisjärjestykseen. Puheenvuoroni lopuksi ehdotin, että asia lähetettäisiin perustuslakivaliokuntaan, jonka tulisi vielä uudelleen käsitellä säätämisjärjestystä. Kansanedustaja Sulo Aittoniemi kannatti ehdotustani. Siitä äänestettiin, ja eduskunta hylkäsi ehdotukseni selkein numeroin.

 

Lakiehdotuksen hyväksyminen

Kolmas käsittely alkoi 14. ja se päättyi 18. päivänä marraskuuta.

Sunnuntaina 13. marraskuuta 1994 järjestetty kansanäänestys oli ratkaissut sen, että Ruotsi liittyy Euroopan unioniin. Tämän jälkeen oli selvää, että Suomen eduskunnasta löytyisi se 2/3 määräenemmistö, joka siunaisi meidän liittymisemme unioniin.

Marraskuun 14. päivänä alkanut asian kolmas käsittely merkitsi siis vain itsestäänselvyyden toteamista.

Kaikki eivät aivan näin ajatelleet. Kansanedustaja Vesa Laukkanen pyrki löytämään kumppaneita yritykseen lykätä jäsenyys puheita pitämällä vuodenvaihteen yli. Tähän hankkeeseen en tietenkään mukaan lähtenyt.

Alun perin suunnittelin käyttää myös kolmannessa käsittelyssä kolme puheenvuoroa, mutta lopulta yhdistin toisen ja kolmannen.

Ensimmäisessä 15.11. pitämässäni puheessa selvensin vielä jäsenyysratkaisuun liittyviä valtiosääntönäkökohtia. Lisäksi kytkin tämän päätöksen maailmanlaajuiseen ja aatteelliseen taustaan.

Keskiviikkona 16.11. kansanedustaja Vesa Laukkanen piti jälleen yli neljä tuntia kestäneen puheen, jolla hän taisi tunnustella maaperää jarrutuskeskustelun käynnistämiselle.

Kuuntelin Laukkasen puhetta työhuoneessani. Puheenvuoron aikana puhemies useamman kerran pyrki keskeyttämään puhujan tavalla, joka on vastoin valtiopäiväjärjestyksen 57 §:n määräyksiä, jotka turvaavat kansanedustajien puheoikeuden. Tämä tuntui pahalta.

Myöhemmin kuulin puhemiesneuvoston jäseniltä, että tarkoitus on ollut ”tarvittaessa” toimia niin, että Laukkasen puhuminen estetään valtiopäiväjärjestyksen 58 §:n nojalla, jossa edellytetään edustajien toimivan arvokkaasti.

Kun kuulin tästä, varoitin Laukkasta.

Kokemastaan huolimatta hän uskoi, että valtiopäiväjärjestys turvaisi hänen oikeutensa puhua.

Sanoin, että eduskunnan enemmistöllä on sellainen henki ja ote, että EU-jäsenyys viedään läpi hinnalla millä hyvänsä. Jos Laukkanen vielä yrittäisi puhua pitkään, puhemies todennäköisesti vain keskeyttäisi hänet, vaikka se olisikin vastoin valtiopäiväjärjestystä. Ja kun hän yrittäisi jatkaa puhettaan, hänet poistettaisiin puhujakorokkeelta sillä perusteella, ettei hänen käytöksensä olisi ollut ”arvokasta”.

En tiedä mikä vaikutus tällä keskustelulla oli siihen, että edustaja Laukkanen seuraavana aamuna ilmoitti, ettei hän enää aio puhua eduskunnassa ja että hän pyysi vapautusta edustajan tehtävästä. Hän itse kertokoon, jos niin tahtoo.

Toisen − 17.11. pitämäni − puheen alussa käsittelin politiikan ja sivistyksen keskinäistä suhdetta. Asetin sivistyneelle politiikalle kolme edellytystä: on pidettävä huolta vähempiosaisista, on huolehdittava vähemmistöjen oikeuksista ja on suhtauduttava toisiin poliitikkoihin asiallisesti − menemättä henkilökohtaisuuksiin.

Varsinainen puheenvuoroni jakautui kahteen osaan. Ensin käsittelin EU:n maatalouspolitiikkaa, ja otin kantaa siihen, kuinka sitä olisi kehitettävä. Toiseksi puhuin laajemmin siitä, millaista Suomen EU-politiikan tulisi olla. Tämän jakson lopussa esitin ajatuksiani siitä, kuinka meidän tulisi EU-jäsenyyden oloissa elää.

Puheenvuoroni lopussa minun oli määrä tehdä ne ehdotukset perusteluja koskeviksi muutoksiksi, jotka oli edustajille jaettu.

Kansanedustaja Juhani Alaranta, joka puhui heti minun jälkeeni, oli luvannut, että hän kannattaa ehdotuksiani. Olin antanut ne hänelle, ja hän oli jättämällään kirjallisella viestillä ilmoittanut, että hän tukee niitä. Viestissä Alaranta ilmoitti luottavansa asiantuntemukseeni ja kannattavansa kaikkia esityksiäni.

Hieman ennen puheenvuoroani Alaranta kuitenkin ilmoitti minulle, ettei hän kannatakaan ehdotuksiani. Perusteluksi hän esitti sen, ettei hän halua rasittaa suhteitaan ryhmän ja puolueen johtoon enempää kuin mitä tapahtuu, kun hän äänestää jäsenyyttä vastaan.

Olisin tietysti saanut ehdotuksilleni kannattajan, jos olisin halunnut ne tehdä. Alarannan käyttäytyminen kuitenkin osoitti sen, etten saisi niille kovin paljon tukea edes omalta ryhmältäni − niin kovalla kädellä puolueen ja ryhmän johto olivat ”laumaansa” paimentaneet. Niinpä jätin ehdotukseni tekemättä.

Ehdotukseni sisältyivät vastalauseeseeni, ja ne olivat siten kaikkien tiedossa. Useimmista niistä oli valiokunnassa jo äänestetty. Yhdelläkään ehdotuksistani ei ollut mahdollisuutta tulla hyväksytyksi.

Niin kävi, että perusteluihin tehtiin vain yksi muutos, kun eduskunnan enemmistö hyväksyi kokoomuslaisen kansanedustaja Väinö Saarion ehdotuksen, että niistä poistetaan kannanotto, jonka mukaan maakuntavaltuustot on valittava suoralla kansanvaalilla.

Lakiehdotus hyväksyttiin äänin 152−45. Poissa oli yksi edustaja ja yksi äänesti tyhjää.

Keskustan eduskuntaryhmän 55 jäsenestä äänesti kaiken paimentamisen ja painostamisen jälkeenkin jäsenyyttä vastaan 24 kansanedustajaa, lähes puolet ryhmän jäsenistä.

Jäsenyyttä kannatti kaikkiaan 31 Keskustan edustajaa.

Keskustan kansanedustajien äänet jakautuivat seuraavasti:

 

Jaa                                                           Ei

 

Esko Aho                                                  Sulo Aittoniemi

Maria Kaisa Aula                                       Olavi Ala-Nissilä

Rose-Marie Björkenheim                          Juhani Alaranta

Jorma Huuhtanen                                      Sirkka-Liisa Anttila

Tytti Isohookana-Asunmaa                      Kauko Heikkinen

Esko Jokiniemi                                         Timo Järvilahti

Anneli Jäätteenmäki                                 Timo Kalli

Hannu Kemppainen                                  Annikki Koistinen

Armas Komi                                             Juha Korkeaoja

Ossi Korteniemi                                        Markku Koski

Timo Korva                                              Markku Lehtosaari

Tuula Kuittinen                                         Johannes Leppänen

Eeva Kuuskoski                                         Helmi Morri

Seppo Kääriäinen                                      Tero Mölsä

Jarmo Laivoranta                                      Raili Puhakka

Markku Laukkanen                                   Kalle Röntynen

Raimo Liikkanen                                      Aapo Saari

Maija-Liisa Lindqvist                                Aino Suhola

Kalevi Mattila                                            Jukka Vihriälä

Lasse Näsi                                                 Pekka Viljanen

Mauri Pekkarinen                                     Kyösti Virrankoski

Seppo Pelttari                                                Markku Vuorensola

Mikko Pesälä                                            Paavo Väyrynen

Martti Pura                                               Saimi Ääri

Olli Rehn

Tellervo Renko

Markku Rossi

Milja Ryynänen

Pauli Saapunki

Matti Vanhanen

Matti Väistö

 

Tärkeä voitto

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin päätettiin hyvin arveluttavalla taveilla.

Muodollisesti ottaen kaikki meni oikein, kun eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoi noudatetun menettelytavan perustuslakiemme mukaiseksi.

Sekä legaalisuutta (lainmukaisuutta) että varsinkin legitimiteettiä (oikeutusta) ajatellen päätöksentekotapa herättää kuitenkin monia kysymyksiä.

Monet pätevät oikeusoppineet katsoivat, että päätöksenteossa olisi tullut noudattaa tavanomaista perustuslain säätämisen järjestystä, jolloin liittymissopimuksen hyväksymiseksi olisi tarvittu 2/3 määräenemmistö seuraavien eduskuntavaalien jälkeen kokoontuvilla valtiopäivillä. Tällöin olisi tullut turvatuksi myös päätöksen legitimiteetti, kun kansa olisi eduskuntavaaleissa päässyt vaikuttamaan tähän ratkaisuun.

Toiset valtiosääntöasiantuntijat hyväksyivät päätöksen tekemisen silloisessa eduskunnassa 2/3 enemmistöllä, kunhan sopimus on sitä ennen hyväksytty kansanäänestyksessä. Tähän kantaan yhtyi myös perustuslakivaliokunnan enemmistö.

Tehdyn päätöksen legaalisuuden ja varsinkin sen legitimiteetin asettaa kyseenalaiseksi kolme seikkaa.

Ensinnäkin: kansanäänestyksessä ihmisiä johdettiin harhaan. Kansalle ei mm. kerrottu sitä, että jäsenyyden hyväksyminen merkitsee myös sitoutumista rahaliitto Emuun.

Toinen arveluttava seikka oli se, että jopa maan korkein johto painosti kansanedustajia sitoutumaan kansanäänestyksen tulokseen. Perustuslain tulkintaa ajatellen tämä ei ollut oikein.

Jotta valtiosääntöön sisältyvä vähemmistösuoja olisi toteutunut − jotta periaatteellisesti tärkeä asia olisi ratkaistu laajan yhteisymmärryksen vallitessa − kansanedustajilla olisi tullut olla sekä oikeus että velvollisuus ottaa jäsenyyteen itsenäisesti kantaa. Ei siis ollut oikein vedota siihen eikä mennä sen taakse, että kansanäänestykseen osallistuneiden enemmistö oli ollut jäsenyyden kannalla.

Kolmanneksi − ja kaikkein eniten − tehdyn päätöksen legitimiteettiä heikensi se seikka, että Suomen, Ruotsin ja Norjan hallitukset pelasivat omaa peliään päätöksenteon aikataululla.

Olisi tietysti ollut oikein, että Ruotsin kansanäänestys olisi järjestetty ensin. Suomi ja Norja eivät olisi jäsenyyttä hakeneetkaan, ellei Ruotsi olisi sitä ensin tehnyt, ja näissä maissa lähdettiin yleisesti siitä, että liittymisen ehtona oli Ruotsin jäsenyys.

Kun kuitenkin suomalaiset suhtautuivat jäsenyyteen muita myönteisemmin, meidät pantiin äänestämään ensin. Meidän piti vetää perässämme ruotsalaiset, minkä jälkeen norjalaisten uskottiin myös tulevan mukaan.

Kaiken huippu oli se, että Suomen eduskunta yritettiin panna tekemään Suomen lopullinen liittymispäätös ennen Ruotsin kansanäänestystä. On ilmeisesti totta se, mitä eduskunnassa epäiltiin, että Kokoomuksen ja Sdp:n johtomiehet olivat ruotsalaisille puoluetovereilleen luvanneet, että näin tehdään.

On tärkeää, että tässä pyrkimyksessä ei onnistuttu. On tärkeää, että me ”jarruttajat” voitimme.

Jos eduskunta olisi tehnyt lopullisen päätöksen ennen Ruotsin kansanäänestystä, olisi saattanut käydä niin, että Suomi olisi liittynyt unioniin, mutta Ruotsi olisi jäänyt ulkopuolelle. Tässä tilanteessa Suomessa olisi pesty todella ikävä jälkipyykki.

Helppo ei olisi ollut sekään tilanne, että Ruotsi olisi eduskunnan päätöksen jälkeen niukalla enemmistöllä seurannut Suomen esimerkkiä. Syytökset Domino-pelistä olisivat silloin olleet vielä voimakkaampia kuin mitä nyt on kuultu.

Suuri ”jarrutuskeskustelu” oli yksi urani kunniakkaimmista vaiheista, vaikka julkisuus on leimannut sen aivan muuksi. Olen iloinen siitä, että löysin silloinkin rohkeuden taistella sen puolesta, minkä koin oikeaksi.

 

3 kommenttia

  1. Pingback : Paavo Väyrynen » Loistavaa, Yle, loistavaa!

  2. Heikki Pitkälä

    Hei Paavo

    Mahtava poliitikko. Arvostan syvästi sinun sitkeyttä taistella suomen puolesta.
    Löytyyköhän mistään sitä Eu-äänestys lippua? En ole löytänyt sitä esim.netistä. Sekin oli nimittäin taitavasti suunniteltu jotta jäsenyyden kannattajat saisivat enemmistön äänistä.

    Tsemppiä!
    Heikki Pitkälä
    Haapavesi

  3. Eivät onnistuneet yhden suunnan oppimestarit sinua lannistamaan, onneksi. Kai nekin asiat, toivottavasti, vielä tutkitaan kun tuhon (kuningas) kuninkaat kohta kaatuvat. Tuskin mediakorruptiokaan kestää yhteiskunnan romahtamista.