Putinisti en ole ollenkaan, mutta trumpisti jonkin verran
Suomen viime vuosien poliittisessa ilmapiirissä minut on leimattu Venäjä-mieliseksi, Kremlin agentiksi ja putinistiksi.
Tämän vuoden alusta alkaen syytökset putinismista ovat voimistuneet, kun olen julkisesti tukenut Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin ponnistuksia Ukrainan sodan lopettamiseksi. Kiivaimpien keskustelijoiden mukaan myös Trump on putinisti.
Kiina-mieliseksi minua ei ole vielä moitittu, vaikka olen ollut ja olen sitä mieltä, ettei meidän pidä ”uuden kylmän sodan” vuoksi rikkoa perinteisesti hyviä suhteitamme tähänkin maahan ja kansaan.
Ehkä on paikallaan kertoa lukijoilleni suhteestani näihin kolmeen suurvaltaan ja niiden johtajiin.
x x x
Yhteyteni amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin syntyivät jo kouluaikoina.
Yhdysvalloista oli meidän puutarhatilallamme 1960-luvulla töissä muutaman viikon ajan kaksi nuorta naista maatalouskerhovaihdokkaina. Toiseen heistä oli yhteyksissä senkin jälkeen, kun olin tullut kansanedustajaksi.
Tultuani vuonna 1970 valituksi eduskuntaan sain kutsun kuukauden mittaiselle matkalle, joka suuntautui ei puolille Yhdysvaltoja.
Tuolloin elin voimakkaan aatteellisen heräämisen kautta. Matkani aikana saamani vaikutelmat antoivat vahvistusta ajatuksilleni kehittää Suomesta ihmisyysaatteeseen perustuvaa luonnonmukaista tieto- ja sivistysyhteiskuntaa.
Ensimmäinen Washingtoniin suuntautunut virkatehtäväni oli osallistua opetusministerinä Suomen hallituksen edustajana Yhdysvaltain 200-vuotisjuhliin kesällä 1976.
Kun tulin keväällä 1977 ulkoministeriksi, Yhdysvaltain presidenttinä oli Jimmy Carter. Kesällä tapasin Pariisissa OECD:n ministerikokouksen yhteydessä ulkoministeri Cyrus Vancen. Sittemmin minulla oli lukuisia hyviä amerikkalaisia virkaveljiä.
Yhdysvaltain seuraavat presidentit Ronald Reaganin ja George Bushin tapasin useamman kerran. Molemmat olivat viisaita valtiomiehiä, jotka johdattivat meidät kylmän sodan kaudesta uuteen Eurooppaan ja maailmaan.
Samoihin mittoihin näyttää yltävän Donald Trump, joka pyrkii lopettamaan edeltäjiensä sytyttämän ”uuden kylmän sodan”.
x x x
Neuvostoliitossa vierailin ensimmäisen kerran vasta kansanedustajaksi tultuani.
Vierailut Moskovaan alkoivat korkealla valtiollisella tasolla. Olin pääministeri Ahti Karjalaisen poliittisena sihteerinä mukana hänen valtiovierailullaan keväällä 1971.
Pääministerin sihteeriyden päätyttyä matkustin kansanedustajana usein Moskovaan. Suomen kalottikomitean puheenjohtajana vierailin myös Murmanskissa, Karjalassa ja Leningradissa.
Näillä matkoilla oli samankaltainen vaikutus aatteelliseen kehitykseeni kuin samoihin aikoihin toteutuneilla Amerikan-matkoillani. Reaalisosialismille ja kovalle kapitalismille piti olla vaihtoehto, joka perustuu materialismin sijaan henkisiin ja yhteisöllisiin arvoihin.
Kun tulin ulkoministeriksi toukokuussa 1977, Suomessa kilpailtiin siitä, kuka nousisi Urho Kekkosen jälkeen maan johtoon.
Neuvostoliitto pyrki osaltaan seuraajakysymykseen vaikuttamaan. Se oli jo syksyllä 1976 pyrkinyt siihen, että ulkoministeriksi olisi tullut Ahti Karjalainen.
Kekkonen ei tätä hyväksynyt, vaan nimitti ensin Keijo Korhosen ja sitten minut. Molempia kohtaan naapuri osoitti mieltään.
Neuvostoliitto toimi minua vastaan loppuun saakka sen vuoksi, että puolustin myös sen suuntaan Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta.
Kun alkoi 1980-luvun lopulla näyttää ilmeiseltä, että neuvostovaltio oli tulossa tiensä päähän, pyrin paneutumaan venäläisyyden syvempään olemukseen. Akateemikko Georg Henrik von Wrightin opastuksella tulin ymmärtämään, että tärkeimmät venäläiset filosofit ovat kirjailijat Leo Tolstoi ja Fjodor Dostojevski.
Olin ulkoministerinä mukana, kun presidentti Mauno Koivisto tapasi viimeisen kerran Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatshovin. Tämän vierailun aikana Koivisto tapasi myös Venäjän federaation presidentin Boris Jeltsinin, jonka johtamasta osavaltiosta, neuvostotasavallasta, tuli myöhemmin Neuvostoliiton seuraajavaltio.
Vladimir Putinin tapasin ensimmäisen kerran vuoden 1991 lopulla. Isännöin tuolloin Pietarin kaupunginjohtajan Anatoli Sobstshakin vierailun Helsinkiin.
Putin oli mukana pormestarin seurueessa. Mieleeni ei ole jäänyt muistikuvaa, että olisin tuolloin keskustellut Putinin kanssa.
Sittemmin tapasin Vladimir Putinin useita kertoja, kun osallistuin ministerinä maittemme presidenttien ja pääministereiden tapaamisiin.
Näistä tapaamisista jäi myönteinen vaikutelma. Putin oli aina perehtynyt asioihin, ja keskustelut olivat hyviä.
x x x
Kiinan kulttuurista ja historiasta kiinnostuin jo koulupoikana.
Opiskellessani Helsingin yliopistossa vierailin toverini kanssa Kiinan suurlähetystössä.
Ulkoministerinä olin mukana toiminnassa, jolla Suomen ja Kiinan valtiollisia suhteita rakennettiin ja vahvistettiin.
Vuonna 1979 isännöin Kiinan varapääministerin Geng Biaon virallisen vierailun. Hänen avustajiensa joukossa oli Xi Jinbing, joka myöhemmin nousi Kiinan ylimpään johtoon.
Kun Xi Jinbing vieraili varapresidenttinä Suomessa vuonna 2010, saatoin ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä tarjota hänelle ja hänen seurueelleen lounaan. Sen yhteydessä 1970-luvun lopun vierailua muisteltiin.
Olin mukana kehittämässä suhteitamme myös Kiinan suuntautuneilla vierailuilla.
Tein ensimmäisen ulkoministerivierailun Pekingiin vuonna 1984. Silloin avattiin kaupallisiakin suhteita. Mukana seurueessani olivat mm. Kari Kairamo ja Pekka Herlin.
Tuolloin elettiin kovien poliittisten jännitteiden keskellä. Presidentti Koivistokin arkaili vierailun toteuttamista.
Viime aikoina olen osallistunut julkiseen keskusteluun vastustamalla vaatimuksia, että meidän tulisi ”uuden kylmän sodan” vuoksi rajoittaa yhteyksiämme ja yhteistyötämme Kiinan kanssa.
x x x
Tämän kirjoitukseni otsikossa kiistin olevani putinisti, mutta myönsin olevani ”jonkin verran” trumpisti.
Tämä on totta.
Putinisti en ollenkaan ole. Putinisti-syytökset kumpuavat siitä, että Suomessa on viime vuosina ollut vallalla sotapropaganda, jonka valossa tosiasioihin perustuva ja tasapuolinen asioiden tarkastelu näyttää yksipuoliselta.
Pahoittelen sitä, että suomalaisia on johdettu pahasti harhaan. Muissa länsimaissa julkisuus on ollut monipuolisempaa.
Elokuun puolivälissä järjestettyjen Pohjanranta-keskustelujen yhteydessä laajasti kansainvälistä tiedonvälitystä seurannut osanottaja sanoi, että hänen mielestään olen ollut trumpilainen ennen Donald Trumpia.
Jossakin mielessä tämä pitää paikkansa, erityisesti kolmessa asiassa.
- Olen vastustanut ylikansallista yhdentymistä, federalismia, ja rajatonta globalisaatiota, globalismia, erityisesti 1990-luvun alusta lähtien. Vuonna 1995 käänsin ja julkaisin suomeksi James Goldsmithin kirjoittaman ”Ansa” -teoksen, jossa tämä ajattelu tulee selkeästi esille.
- Olen kannattanut moninapaista ja suuralueisiin perustuvaa kansainvälistä järjestystä, jonka keskeinen osa on Paneurooppa. Tätä käsittelen teoksessani ”Paneurooppa ja uusidealismi” (1997). Trumpin ”Big Deal” -politiikalle – yhteistyön kehittämiselle Euroopan, Venäjän ja Yhdysvaltain välille – annoin tukeni jo hänen ensimmäisen kautensa aikana.
- Koko poliittisen urani ajan olen vastustanut vapaita muuttovirtoja yli rajojen. Vuonna 2015 käynnistynyttä muuttoaaltoa esitin hillittäväksi Euroopan rajojen ulkopuolelle perustettavilla pakolaisleireillä. Vasta nyt niitä on ryhdytty perustamaan.
On kuitenkin väärin väittää, että olisin ollut näissä asioissa trumpilainen ennen Trumpia.
Myös Trumpin ajattelun juuret ovat vanhemmat kuin hänen uransa Valkoisessa talossa.
x x x
Kirjoituksessa mainitut teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.
