Suomen on palattava länsimaiseen demokratiaan ja tiedonvälitykseen

Edellisessä blogissani vaadin, että Suomen on palattava oikeusvaltion tielle ja noudattamaan omaa perustuslakiaan. Kirjoituksen otsikko oli peräisin 31.10.2022 julkaisemastani blogista. 

Kuluneiden runsaan kahden vuoden aikana oikeusvaltion tielle ei ole palattu. Viime vuoden lopulla julkaisemassani teoksessa ”Mitä Suomelle on tapahtunut?” jouduinkin palamaan asiaan. 

Tätä kysymystä käsittelin kirjani luvussa ”Onko Suomi oikeusvaltio?”. Sieltä jokainen voi itse hakea vastausta tuohon kysymykseen. (ss. 310-329).

Kirjan viimeisen luvun otsikoin ”Kohti länsimaista tiedonvälitystä?”. (ss. 330-351) Siihen sisältyy viime maaliskuun lopulla julkaisemani blogi ”Olemmeko pääsemässä uutispimennosta kohti länsimaista tiedonvälitystä?”. 

Pidin jo tuolloin ilmeisenä, että ”Donald Trumpin paluu Yhdysvaltain presidentiksi tämän vuoden vaaleissa johtaisi olennaiseen muutokseen maan suhtautumisessa Venäjään ja sen Ukrainassa käymään sotaan”. 

Rauha palaisi Ukrainaan. 

x  x  x

Kirjani viimeisessä luvussa ennakoin, että rauhan palautuminen Ukrainaan avaisi uusia valoisia näköaloja Suomen tulevaisuudelle. Tässä näin kolme toisiinsa liittyvää mahdollisuutta. 

Kirjaan ne tähän sellaisinaan:

 1. Länsimaiseen demokratiaan ja tiedonvälitykseen. 

Suomen hakeutuminen sotilasliitto Naton jäsenyyteen ja maamme osallisuus Ukrainassa käytävään sijaissotaan (proxy war) ovat johtaneet siihen, että olemme eläneet suoranaisen sotapropagandan oloissa. 

Suomen poliittisessa järjestelmässä ja tiedonvälityksessä ovat demokraattisuuden sijaan korostuneet niiden autoritaariset piirteet. 

Oikeusvaltion periaatteita on monin tavoin rikottu. Kun sota päättyy, on mahdollista saada aikaan keskustelua poliittisen ja oikeusjärjestelmämme ongelmista. Johtavien journalistien keskuudessa on ollut jo havaittavissa lupaavaa itsekritiikkiä. 

Uskon, että sodan päätyttyä Suomessa on mahdollista jälleen vahvistaa poliittisen ja oikeusjärjestelmämme demokraattisia piirteitä ja päästä kohti länsimaisten periaatteiden mukaista tiedonvälitystä. 

 2. Reunavaltiopolitiikasta pohjoismaiseen yhteistyöhön. 

Euroopan unionin ja Naton jäsenenä Suomi on ajautunut reunavaltiopolitikkaan yhdessä Baltian maiden ja Puolan kanssa. Kun Ukrainassa käytävä sota loppuu, avautuu mahdollisuus siihen, että palaamme pohjoismaiseen suuntaukseen. 

Pohjoismailla on samankaltainen arvopohja ja yhteistä historiaa, jotka erottavat meidät selvästi Baltian maista. Meidän tulee kaikin tavoin tiivistää pohjoismaista yhteistyötä. 

Euroopan unionissa Pohjolan tulee pyrkiä yhteistyöhön ennen muuta Saksan ja Ranskan kanssa. Naton jäsenenäkin Suomella tulee olla itsenäinen ulkopoliittinen linja. Meidän on toteutettava omia arvojamme ja puolustettava omia kansallisia etujamme. 

Tätä tulisi meidän ”arvopohjaisen realismimme” olla. 

 3. Paluu itsenäisten kansakuntien joukkoon. 

Rauhan palautumisella Ukrainaan on syvälliset vaikutukset Euroopan unionin kehitykseen. Keskeiset jäsenmaat ajavat poliittisista syistä Ukrainan mahdollisimman pikaista liittymistä unioniin. Myös muu unionin laajeneminen nopeutuu. 

Ukrainan jäsenyys mullistaa unionin yhteisen maatalouspolitiikan, joka käy Suomen kaltaiselle jäsenmaalle entistä mahdottomammaksi. Suomen kaltaisten maiden jäsenmaksut ja muu vastuu muiden jäsenmaiden taloudesta uhkaavat nousta sietämättömälle tasolle. 

Vahvat voimat perustelivat Suomen jäsenyyttä EU:ssa ja euroalueessa nimenomaan turvallisuuspolitiikalla. Samoista syistä on ajettu EU:n kehittymistä ylikansalliseksi liittovaltioksi ja Suomen liittymistä sen ytimeen. Nyt kun Suomi on ottanut Nato-jäsenyyden turvallisuuspoliittiseksi perusratkaisukseen, tätä perustetta ei enää ole. 

Nyt on järkevää arvioida EU-jäsenyyttämme uudelleen. 

Euroalueesta Suomen tulisi erota niin pian kuin se on mahdollista. Kansalliseen politiikkaan meidän tulee pyrkiä palaamaan myös alue-, maatalous- ja ympäristöpolitiikassa. 

Laajentuvan EU:n tulee vihdoinkin sisäisesti eriytyä.

Tavoitteenamme tulee olla: itsenäinen Suomi kansakuntien Euroopassa! 

x  x  x

Suomen poliitikkojen, asiantuntijoiden ja tiedotusvälineiden on ollut hyvin vaikea ottaa kantaa tuoreisiin uutisiin Yhdysvaltain toiminnasta rauhan palauttamiseksi Ukrainaan. 

Suomessa on kuluneiden kolmen vuoden aikana ollut vallalla suoranainen sotapropaganda. Tasapuolista, tosiasioihin perustuvaa tietoa sodan taustoista ja sotatapahtumista ei ole ollut tarjolla.

Suomessa käydyn poliittisen keskustelun ja julkisen tiedonvälityksen yksipuolisuus on liittynyt siihen, että Ukrainan sotaa käytettiin välineenä Suomen Nato-jäsenyyden toteuttamiseksi.

Vielä Venäjän hyökkäyksen jälkeenkin tasavallan presidentti ja puolustusvoimain komentaja korostivat, että Suomeen ei kohdistunut silloin eikä näköpiirissä olleessa tulevaisuudessakaan mitään sotilaallista uhkaa.  

Tietoisella sotapropagandalla kansan ja kansan edustajien mielipiteet muokattiin suosiollisiksi Nato-jäsenyydelle. Asiapohjaista tietoa oli niukalti tarjolla. 

Nyt Suomen on kiireesti palattava länsimaiseen demokratiaan ja tiedonvälitykseen.

Julkisuudessa on ryhdyttävä antamaan monipuolista tietoa Ukrainan sodan taustoista ja tapahtumista. 

Kannanottojen ja toiminnan tulee perustua tosiasioiden tunnustamiseen.

Tietoa on tarjolla muun muassa edellä mainitusta teoksestani ”Mitä Suomelle on tapahtunut?” ja vuonna 2022 ilmestyneestä kirjastani ”Sota vai rauha Suomelle?”. 

Nämä teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. 

Ne ovat tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta.

Uudempaa tietoa on löydettävissä blogikirjoituksistani, jotka ovat luettavissa kotisivuni blogiarkistosta.