Barack Obama sai rauhanpalkinnon presidenttikautensa alussa – saakohan Donald Trump toisen kautensa lopussa?

Helsingin Sanomat julkaisi maanantaina jutun otsikolla ”Trump kovistelee jo Putinia – Onko hänestä rauhanvälittäjäksi?”. 

Jutussa kerrotaan, että Donald Trump oli ensimmäisen presidenttikautensa loppupuolella syyskuussa 2019 todennut: ”Luulen, että saan Nobelin rauhanpalkinnon monista asioista – jos he antaisivat sen oikeudenmukaisesti, mitä he eivät tee”.  

Yhdysvaltojen presidenteistä neljä on tähän mennessä saanut Nobelin rauhanpalkinnon.

Vuonna 1906 palkinto annettiin Theodore Rooseveltille työstä Venäjän ja Japanin välisen sodan lopettaneen Portsmouthin rauhansopimuksen aikaansaamiseksi.

Woodrow Wilson palkittiin vuonna 1919 Kansainliiton perustamisesta.

Jimmy Carter sai palkinnon vuonna 2002 ”työstään rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi”. 

Viimeisimpänä rauhanpalkinto myönnettiin Barack Obamalle vuonna 2009.

Obama sai palkinnon presidenttikautensa alussa. 

HS:n jutussa todetaan: ”Valinta herätti paljon ihmetystä, myös Obamassa itsessään.”

x  x  x

Donald Trump oli oikeassa, kun hän sanoi, että perusteet Nobelin rauhanpalkinnon myöntämiseksi eivät ole olleet oikeudenmukaisia.

Viime vuosikymmeninä palkinnon jakamisessa on ollut havaittavissa vahva poliittinen tendenssi.

Yksi omituisimmista oli vuoden 1975 valinta. 

Rauhanpalkinto olisi kuulunut tasavallan presidentti Urho Kekkoselle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin, ETYK:in, aikaansaamisesta. 

Palkinnon sai neuvostoliittolainen toisinajattelija Andrei Saharov työstään ihmisoikeuksien puolesta.

ETYK vahvisti Euroopan ja koko maailman turvallisuutta, mutta sillä oli valtava välitön merkitys myös ihmisoikeuksien toteutumiselle. Osaltaan se johti aikanaan Neuvostoliiton hajoamiseen ja ”uuteen Eurooppaan”, ihmisoikeuksien suoranaiseen vallankumoukseen.  

Rauhanomaisen vallankumouksen Euroopassa ja koko maailmassa käynnisti Yhdysvaltoja vuosina 1981-1989 johtanut presidentti Ronald Reagan.

Jälkikäteenkään Nobel-komitea ei hänen ansioitaan noteerannut. 

Vuonna 2009 rauhanpalkinto myönnettiin juuri virkaansa astuneelle presidentti Barack Obamalle ”puheista ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta”.

x  x  x

Presidenttinä Barack Obama ei ollut puheittensa mittainen. 

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Barack Obamalla oli hyviä pyrkimyksiä, mutta osa niistä johti onnettomiin seurauksiin. 

Obama pyrki vetämään Yhdysvaltain joukot Irakista. Aluksi niiden määrää voimakkaasti vähennettiin, mutta kauden lopulla sotilaallinen läsnäolo jälleen vahvistui.

Afganistanissa Yhdysvaltain joukkoja aluksi lisättiin. Tämän avulla tilannetta pyrittiin vakauttamaan, jotta sieltä myöhemmin voitaisiin vetäytyä. Kautensa päättyessä Obaman hallinto joutui ilmoittamaan, että Yhdysvaltain läsnäolo Afganistanissa oli pysyvää. 

Varapresidentti Joe Bidenin kohtaloksi tuli omalla presidenttikaudellaan päättää Yhdysvaltain joukkojen vetäytymisestä sekasortoisissa oloissa.  

Yhdysvaltain puuttuminen Syyrian ja Libyan sisällissotiin johti onnettomiin seurauksiin, jotka heijastuivat hyvin ikävällä tavalla myös Eurooppaan.

x  x  x

Yhdysvaltain suhteita Venäjään Barack Obaman pyrki parantamaan. Tuloksiakin saavutettiin erityisesti aseriisunnan alalla.

Ukrainassa kuitenkin ajauduttiin vastakkainasetteluun, jolla oli kohtalokkaat seuraukset koko Euroopan turvallisuudelle ja jopa maailmanlaajuisesti. 

Vuoden 2014 alussa Kiovassa toteutettiin Yhdysvaltain tukema vallankaappaus, joka johti ensin sisällissotaan ja myöhemmin täysimittaiseen sotaan Venäjän ja Ukrainan välillä. 

Ukraina-politiikassa keskeinen asema oli varapresidentti Joe Bidenilla.

Donald Trump pyrki presidentiksi tultuaan parantamaan suhteita muun muassa lieventämällä Ukrainan kriisin vuoksi Venäjälle määrättyjä pakotteita. Tämän demokraatit kongressissa estivät.

Joe Biden puolestaan omalla presidenttikaudellaan kärjisti suhteita pyrkimällä käynnistämään ”uuden kylmän sodan” yhtäältä Yhdysvaltain johtamien demokraattisten valtioiden ja toisaalta Kiinan ja Venäjän johtamien autoritaaristen maiden välillä. 

Ukrainasta tuli tämän uuden kylmän sodan kuuma ydin.

Avainasemassa Yhdysvaltain Ukraina-politiikan käänteissä oli Victoria Nuland.  

Barack Obaman hallinnossa Nuland oli varapresidentti Joe Bidenin läheinen avustaja. 

Presidentiksi tultuaan Donald Trump antoi hänelle potkut. 

Presidentti Joe Bidenin hallinnossa Nulandilla oli aikaisempaa keskeisempi asema. 

Viime syksynä ilmestyneessä kirjassani ”Mitä Suomelle on tapahtunut?” kommentoin Victoria Nulandin eroa. 

Teoksessani ennakoin Donald Trumpin uudelleen valintaa ja rauhan palautumista Ukrainaan. Kirjoitin, että nämä ratkaisut avaisivat valoisia näköaloja myös Suomen tulevaisuudelle. (ss. 330-351)

Trumpin valinnan jälkeen nämä myönteiset odotukseni ovat vahvistuneet.

x  x  x

Donald Trump pyrkii vallankumouksellisiin muutoksiin sekä Yhdysvalloissa että koko maailmassa.

Virkaanastujaispuheessaan Donald Trump sanoi, että Yhdysvaltoihin luodaan maailman vahvin armeija. Hän jatkoi:

”Mittaamme menestystämme paitsi voittamillamme taisteluilla myös päättämillämme sodilla. Ja mikä ehkä tärkeintä, sodilla, joihin emme koskaan joudu. Minun ylpein perintöni tulee olemaan rauhantekijän ja yhdistäjän perintö. Sitä minä haluan olla: rauhantekijä ja yhdistäjä.”

Jos Donald Trump tässä onnistuu, hän on totisesti rauhanpalkinnon ansainnut.

Suomen julkisessa sanassa Donald Trumpia on vähätelty ja pilkattu. Tässä suhteessa hänellä on ollut sama kohtalo kuin Ronald Reaganilla aikanaan.

Maamme valtamedia oli vahvasti Trumpin valintaa vastaan. Tästä syystä hänen lausuntoihinsa ja toimintaansa on nyt vaikea ottaa kantaa. 

Tämä näkyy somessakin: asiallisia Donald Trumpia käsitteleviä juttuja hyvin niukasti kommentoidaan.

Helsingin Sanomien juttu saattaa osaltaan tasoittaa tietä asialliseen journalismiin.

x  x  x

Monien on ollut vaikea ymmärtää Donald Trumpin ajattelua ja toimintaa sen vuoksi, hänen maailmankuvansa on erilainen kuin läntisessä maailmassa viimeiset vuosikymmenet vallalla ollut ääriliberaali näkemys. 

Omissa viimeaikaisissa kirjoituksissani olen pyrkinyt tarjoamaan lukijoilleni aineksia Trumpin ymmärtämiseen: 

20.1. ”Millaista uutta maailmanjärjestystä Donald Trump pyrkii rakentamaan?”.

21.1. ”Kuinka Donald Trumpin politiikkaa voisi ymmärtää?”

24.1. ”Onko Ronald Reagan Donald Trumpille esikuvakin?”. ja

26.1. ”Uusi maailmanjärjestys alkaa hahmottua – Kiina ja Intia lähentyvät toisiaan”.

Kirjoitusten aihepiiristä on löydettävissä lisätietoa julkaisemistani teoksista ”Ansa (1995), ”Paneurooppa ja uusidealismi” (1997), ”Samankeskisten kehien Eurooppa” (2000), ”Sota vai rauha Suomelle” (2022) ja ”Mitä Suomelle on tapahtunut” (2024).

Teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Joitakin kirjoista voi tilata Pohjanrannan verkkokaupasta. Vanhempia kirjoja on ostettavista antikvariaateista.