EU-jäsenyys tyrehdytti keskustelun Suomen ja ihmiskunnan tulevaisuudesta

Julkaisin 28.10. blogin ”Ovatko Suomen nykyiset arvot materialismi ja militarismi?”.

Tässä kirjoituksessani käsittelin 1970- ja 1980- luvuilla Suomessa käytyä aatteellista ja yhteiskunnallista keskustelua. Omalta osaltani olin ottanut siihen osaa muun muassa kirjoillani ”On muutoksen aika” (1974) ja ”Yhteinen tehtävämme” (1989). 

Harmittelin sitä, että Suomessa käyty filosofinen keskustelu elämän ja politiikan arvoista tyrehtyi siinä vaiheessa, kun keskustelu 1980-luvun lopulta lähtien siirtyi Euroopan yhdentymiseen ja maamme mahdolliseen EY- ja Nato-jäsenyyteen. 

Siitä lähtien yhteiskunnallista keskustelua ovat hallinneet eurooppalaiset ja globaalit teemat. Väittelyä on käyty lähinnä siitä, kuinka nopeasti ja kuinka pitkälle Suomen on federalismin ja globalismin tiellä edettävä. 

Keskustelu ulkopolitiikan arvopohjaisuudesta on typistynyt käsitteisiin demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio.

Totesin, että käytännössä näyttävät Suomen vallitseviksi arvoiksi tulleen materialismi ja militarismi.

Kirjoitin:

”Vuosikymmenten ajan on maassamme laiminlyöty ihmisten henkisiä ja yhteisöllisiä tarpeita. Jäljet pelottavat.

Samalla on politiikan vääristynyt arvoperusta johtanut siihen, että itsenäisyyttään menettäneen Suomen talouden kasvu on tyrehtynyt ja valtionvelka paisunut sietämättömälle tasolle. Tästä kirjoitin 3.9. julkaisemassani blogissa ”Miksi Suomessa on alhaiset tulot, ankara verotus ja valtiolla raskas velkataakka?”. 

Valtion raskaan velkataakan vuoksi leikataan nyt myös niitä julkisia menoja, joita kipeästi tarvittaisiin niiden terveydellisten ja sosiaalisten vaurioiden hoitamiseen, jotka viime vuosikymmenten vääristynyt arvomaailma on saanut aikaan.” 

Blogini lopussa suuntasin tulevaisuuteen: ”nyt totisesti tarvitaan juuriin käyvää, omiin oloihimme ja arvoihimme perustuvaa filosofista keskustelua”.

x  x  x

Omalta osaltani jatkoin filosofista ja yhteiskunnallista keskustelua myös siinä vaiheessa, kun aloitin vuoden 1994 lopulla työni Euroopan parlamentin jäsenenä. 

Ensi töikseni tapasin Strasbourgissa Euroopan parlamentin ”Kansakuntien Eurooppa” -ryhmän puheenjohtajan James Goldsmithin. Sovimme, että julkaisen suomeksi hänen kirjoittamansa kirjan ”The Trap”. 

Jo seuraavan vuoden alussa kirja ilmestyi suomeksi nimellä ”Ansa”.

Teoksen nimi tuli siitä, että Goldsmith katsoi ihmiskunnan astuneen kolmeen ansaan, jotka olivat ydinvoima, tehomaatalous ja maailmanlaajuinen vapaakauppa.

Liian nopeasta siirtymisestä maailmanlaajuiseen vapaakauppaan Goldsmith varoitti. Vapaakauppaa tuli edistää alueittain ja vaiheittain. Kaupan liian nopean vapauttamisen synnyttämät vakavat ongelmat Goldsmith kykeni ennustamaan. 

EU:n kehittämistä ylikansalliseksi liittovaltioksi Goldsmith jyrkästi vastusti.  

Pidin Goldsmithin kirjasta erityisesti sen filosofisten näkemysten vuoksi.

Kirjan ensimmäisen luvun Goldsmith otsikoi ”Mittaaminen vai ymmärtäminen?”.

Suomenkielisen painoksen esipuheessa kirjoitin, että tämä kysymys kytki Goldsmithin ajatukset aristoteelisen ajattelun perinteeseen ja saksalaisen Friedrich Hegelin filosofiaan. 

”Suomeen aristoteelinen ja hegeliläinen ajattelu tuli ennen muuta Juhana Vilhelm Snellmanin välityksellä. Suomalaiseen yhteiskuntaan hegeliläinen ajattelu on vaikuttanut enemmän kuin ehkä minkään muun kansakunnan kehitykseen.

Aristoteleen, Hegelin ja Snellmanin edustamaa filosofista suuntausta on usein kutsuttu ymmärtäväksi tai hermeneuttiseksi. Se on vaihtoehto ja vastakohta Galileo Galileista alkaneelle positivistiselle perinteelle, jonka merkittävimpiä edustajia olivat eräät valistuksen filosofit. Tämä ajattelu ylenkatsoo henkistä, hengellistä ja ihmisten yhteiseloon liittyvää. Siksi siihen liittyy voimakas materialistisuus ja ajatus, jonka mukaan kaikki on mitattavissa. Juuri tällaista ajattelua ja toimintaa Goldsmith hermeneutiikan hengessä ankarasti arvostelee.”   

Omassa 1970- ja 1980-lukujen aatteellisessa työssäni J.V. Snellmanin ajattelulla oli keskeinen asema. 

x  x  x

Vuonna 1997 julkaisin teoksen ”Paneurooppa ja uusidealismi”. Se on tutkielma Richard Coudenhove-Kalergin filosofisista ja yhteiskunnallisista ajatuksista.

Richard Coudenhove-Kalergi perusti 1920-luvulla Paneurooppa-liikkeen, jota hän johti 1950-luvulle saakka. Liikkeen nimen mukaisesti Paneurooppa käsitti koko maantieteellisen Euroopan Britanniaa, Turkkia ja Neuvostoliittoa lukuun ottamatta.

Turkki ja Neuvostoliitto eivät olleet demokraattisia. Britannian intressit olivat pääasiassa Euroopan ulkopuolella.

Kemal Atatürkin toteuttamien uudistusten jälkeen Turkki katsottiin osaksi Paneurooppaa. Myöhemmin Britanniakin kelpuutettiin mukaan.

Coudenhove-Kalergi halusi kehittää Paneurooppaa itsenäisten valtioiden liittona. Hän torjui ajatuksen eurooppalaisesta liittovaltiosta. 

Richard Coudenhove-Kalergi oli filosofi. Hän kehitti uusidealismiksi kutsumansa omaperäisen oppirakennelman. Hänen mukaansa kauneus oli maailmankaikkeuden johtava periaate. Se vaikutti myös ihmisten sisällä. 

Jossakin suhteessa Coudenhove-Kalergin ajattelu on lähellä Snellmanin näkemyksiä.

Teoksessani kirjoitin:

”Coudenhove-Kalergin mielestä yhteiskunnan uudistumisen tuli alkaa ihmisten uudistumisesta. Tämä uudistuminen tapahtuisi ”kauneuden etiikan” periaatteiden mukaisesti. Kaikissa ihmisissä vaikuttavien sisäisten kosmisten voimien tuli päästä vaikuttamaan siihen, että he kehittyisivät kohti sisäistä kauneutta ja harmoniaa. Tämä vaikuttaisi myös siihen, kuinka ihmiset suhtautuvat toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan.

Kauneuden periaate on havaittavissa myös Coudenhove-Kalergin omissa yhteiskunnallisissa ajatuksissa. Hänen tapansa nähdä ihminen osana eri tasoisia yhteisöjä – perhe- ja kyläkunnasta aina ihmiskunnan tasolle saakka – ilmentää sitä harmonis-dynaamista maailmankuvaa, josta hän filosofisissa teoksissaan kirjoitti.”

Harmoniaa Coudenhove-Kalergi tavoitteli myös kansainvälisen politiikan organisaatioihin: Euroopan tuli järjestäytyä Paneuroopaksi tullakseen osaksi universaalista Kansainliittoa.” 

x  x  x

Richard Coudenhove-Kalergin ajatuksia sopii verrata J.V. Snellmanin esittämiin. 

Lokakuun 28. päivänä julkaisemassani blogissa totesin, että Snellmanin hegeliläiseen filosofiaan nojautuva ajattelu oli kiteytyneenä mm. hänen ”Valtio-oppi” -teoksensa sitaattiin:

”Kansakunnan sivistys saa edistymisen virikettä sekä sisältäpäin, yksilöiden pyrkimisestä siveellisyyteen, että ulkoa, kun kansakunta joutuu kosketuksiin toisten kansakuntien kanssa. Isänmaallisuus ei ole silloin mikään erityinen mieltymys vallitsevaan sivistysmuotoon, määrättyyn tapaan ja tottumukseen, vaan – vastakohtana vieraan tavan jäljittelylle – kansallisen kehityksen ja kotimaiselle pohjalle perustetun jalostustyön ihailua.”

Muistutin mieleen myös sen Snellman-sitaatin, jota Urho Kekkonen käytti viimeisessä julkisessa puheessaan keväällä 1981:

”Sanoessaan, että jokainen kansakunta elää vain omia etujansa ajatellen, Snellman saattaa johtaa lukijansa harhaan. Hänen vakaumukseensa näet kuuluu tärkeä lisäys: kansakunnan pyrintöjen on edistettävä koko ihmiskunnan parasta. Muuten ne eivät onnistu. Toisin sanoen: Snellmanin realismi ottaa koko ajan huomioon kansallisia etuja ylempänä olevat arvot, ihmiskunnan edut ja tarpeet.”

Yhteistä Coudenhove-Kalergin ja Snellmanin ajattelulle on ennen muuta aineellisia arvoja laajempi elämän henkinen ja yhteisöllinen perusta: ihmisten siveellisyys ja sisäinen kauneus. Tämä luo perustan kansakunnan sisäiselle rakennustyölle ja toiminnalle ihmiskunnan yhteisten etujen ja arvojen hyväksi. 

On syytä toistaa se, mitä blogini lopussa esitin: nyt Suomessa totisesti tarvitaan juuriin käyvää, omiin oloihimme ja arvoihimme perustuvaa filosofista keskustelua.

x  x  x

Kirjoituksessa mainitut teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.