Niinistön tärkeä aloite

Venäjän presidentin Vladimir Putinin Suomen-vierailu sai osakseen outoa julkisuutta. Jotkut nostivat kommenteissaan päällimmäiseksi sen, että Putin ei onnitellut 100-vuotiasta Suomea. Olisikohan hän ajatellut, että viralliset onnittelut esitetään maamme itsenäisyyspäivänä 6.12.?

Presidentti Sauli Niinistön saaman julkisuuden osalta outoa oli mielestäni se, että hänen aloitteensa nokipäästöjen vähentämiseksi ei ole herättänyt sanottavaa huomiota. En tiedä Niinistön aloitteen taustaa enkä tarkoitusta, mutta sillä saattaa olla kauaskantoinen merkitys.

Ilmastopolitiikkaan liittynyt keskustelu on ollut äärimmäisen yksipuolista sekä meillä että muualla. Huomiota on kiinnitetty miltei yksinomaan hiilidioksidipäästöihin. Yritykset tuoda esiin muita ilmastonmuutoksen aiheuttajia on helposti leimattu ilmastonmuutospolitiikan vastustamiseksi.

Itsekin kuulun niihin, jotka ovat arvostelleet ilmastonmuutoksesta käytävän keskustelun yksipuolisuutta. Hiilidioksidipäästöt epäilemättä nostavat maapallon lämpötilaa ja niitä on pyrittävä tehokkaasti vähentämään. Tämä edistää laajemminkin ympäristöllisesti kestävää kehitystä.

Tästä huolimatta on syytä selvittää myös avaruudesta tulevien tekijöiden vaikutuksia maapallon ilmastoon. Myös hiilidioksidipäästöjen lisääntymisen vaikutuksia ilmastoon ja ympäristöön on tärkeää perusteellisesti tutkia.

Presidentti Niinistön esille nostama nokisaaste vaikuttaa ilmeisesti napa-alueiden jäätiköiden sulamiseen jopa enemmän kuin hiilidioksidin aiheuttama lämpötilan kohoaminen. Toisaalta se myös itsessään nostaa maapallon lämpötilaa.

Näen Niinistön aloitteen luovan mahdollisuuksia avata Pariisin ilmastosopimuksen ympärille syntyneitä globaaleja solmuja. Yhdysvallat saattaa tarttua aloitteeseen, koska se antaa mahdollisuuden tasapainottaa kansainvälistä ilmastonmuutospolitiikkaa. Hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen on paremmin hyväksyttävää, kun muihinkin maapallon lämpenemisen syihin puututaan. Avaisiko tämä tien jopa Arktisen neuvoston huippukokouksen järjestämiseen?

Annan mielelläni tunnustusta presidentti Niinistölle hänen uudesta avauksestaan senkin vuoksi, että jouduin aikanaan arvostelemaan häntä siitä, että hän ei osallistunut kesäkuussa 2012 järjestettyyn Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin 20-vuotishuippukokoukseen (17.6.2012 Yllättäviä valintoja).

Seuraavana kesänä Sauli Niinistö osallistui kiitettävällä tavalla kestävän kehityksen edistämiseen. Olin häneen tiiviissä yhteydessä, kun valmisteltiin Tukholmassa järjestettyä Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ja Pohjolan päämiesten tapaamista.

Annoin Niinistölle perusteellista tietoa Suomen aloitteesta vuonna 2009 syntyneestä EU:n ja USA:n välisestä kestävän kehityksen kumppanuudesta. Toimin tuolloin ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Hanke lähti liikkeelle vuoden alussa minun aloitteestani kehitysministereiden neuvostosta, ja se vietiin loppuun saman vuoden lopulla Washingtonin huippukokouksessa.

Perustelin Niinistölle sitä, että kestävän kehityksen edistäminen voisi olla kärkihanke myös Yhdysvaltain ja Pohjolan välisessä yhteistyössä. Pohjoismaat ovat kehityspolitiikan kärkimaita ja sen suurimpia rahoittajia. Suomikin oli vielä tuolloin lupaavasti lähestymässä sitoumusten mukaista 0.7 prosentin BKT-osuutta.

Lähetin Niinistölle kestävään kehitykseen liittyvää aineistoa ja keskustelin asiasta hänen kanssaan elokuun lopulla järjestetyllä ulkoasiainministeriön vastaanotolla. Olin yhteydessä myös kehitysministeri Heidi Hautalaan ja ulkoministeriön virkamiesjohtoon.

En tiedä oliko tällä kaikella vaikutusta huippukokouksen kulkuun. Joka tapauksessa yhteisessä julkilausumassa kestävä kehitys oli vahvasti esillä. Keskustelujen kulusta en ole tietoinen.

Arktisen neuvoston puheenjohtajuus antaa Suomelle mahdollisuuden osallistua keskeisellä tavalla ilmastonmuutospolitiikkaan ja laajemminkin kestävän kehityksen edistämiseen. Saavutuksemme EU:n ja USA:n välisen kehityspoliittisen yhteistyön edistämisessä osoittaa, ettei meidän tule väheksyä vaikutusmahdollisuuksiamme myöskään EU:n puitteissa.

Uskottavuutemme ja puhevaltamme olisivat tietysti suuremmat, jos palaisimme kehityspolitiikan rahoittamisessa taas muiden Pohjoismaiden joukkoon.