8
touko
2017
9

Toivo sarastaa

Ranskan presidentinvaalit vahvistivat toiveita siitä, että Euroopan ja koko maailman kehitys on kääntymässä terveeseen suuntaan.

Kysymys ei ole vain Marine Le Penin saamasta vahvasta kannatuksesta. Muutkin rajatonta globalisaatiota ja ylikansallista yhdentymistä kritisoivat poliitikot ja poliittiset voimat menestyivät hyvin. Samaa suuntaa osoittaa myös perinteisen oikeiston ja vasemmiston kehno suosio.

Samankaltainen asetelma tuli esille jo Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Republikaanien ehdokkaaksi ja lopulta presidentiksi nousseen Donald Trumpin tärkein vaaliteema oli puuttuminen globalisaation aiheuttamiin ongelmiin. Demokraattien keskuudessa suuren suosion saavuttanut Bernie Sanders arvosteli voimakkaasti globalisaatiota ja julisti jopa sosialismin oppia sen aiheuttamien ongelmien korjaamiseksi.

Globalisaation juuret juontavat 1980-luvulle, jolloin läntisessä maailmassa siirryttiin Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin johdolla oikeistoliberaaliin talouspolitiikkaan ja laajaan kansainväliseen vapaakauppaan.

Kauppapolitiikalla, öljyn hintaa manipuloimalla ja varustelukilpailua kiihdyttämällä länsimaat nopeuttivat Neuvostoliiton ja sen johtaman maailmanvallan luhistumista. Entiset sosialistiset maat liittyivät nopeasti vapaaseen kilpailuun perustuvaan maailmantalouteen.

Alkoi  globalisaation aikakausi. Euroopassa sen ilmentymänä oli myös siirtyminen hallitusten välisestä yhdentymisestä ylikansalliseen integraatioon.

Parissa vuosikymmenessä rajaton globalisaatio ja ylikansallinen yhdentyminen ovat johtaneet tulo- ja varallisuuserojen valtavaan kasvuun sekä kansakuntien välillä että niiden sisällä.

Sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti teollisuustuotanto on keskittynyt halpojen tuotantokustannusten maihin. Vanhoissa teollisuusmaissa on syntynyt laajamittaista työttömyyttä.

Euroopassa siirtyminen yhtenäisvaluutta euroon on nopeuttanut tuotannon ja vaurauden keskittymistä Saksaan ja muille ydinalueille. Muut euroalueen maat ja etenkin reuna-alueet ovat kärsineet heikosta kasvusta, suurtyöttömyydestä ja julkisen talouden leikkauksista. Euroalueen keskimääräinen talouskasvu on ollut hidasta.

Jo pitkään on puhuttu globalisaation hallinnasta (global governance), mutta juuri mitään ei ole tehty. Nyt on aika toimia.

Euroopan unionissa puhutaan sosiaalisen pilarin luomisesta. Tämän toteuttamiseksi pyritään luomaan entistä keskittyneempää ja ylikansallisempaa unionia, mikä vain pahentaisi niitä ongelmia, joita vastaan kansalaiset nyt reagoivat. On puututtava ongelmien syihin.

Ranskan presidentinvaalien synnyttämä innostus saattaa laantua kansalliskokouksen vaalien yhteydessä. Niissä EU- ja eurokriittiset voimat saattavat vahvistua. Vanhat puolueet taistelevat asemistaan ja myötäilevät tästä syystä kansallismielisiä virtauksia.

Euroopan unionissa Emmanuel Macron epäilemättä tekee radikaaleja ehdotuksia muun muassa euroalueen kehittämiseksi, mutta federalistiset ideat ovat vahvassa vastatuulessa myös unionin perustajavaltioissa Alankomaissa, Belgiassa ja Italiassa.

Maailmanlaajuisen muutoksen suuntaa ei voida kääntää. Olemme matkalla rajattomasta globalisaatiosta ja ylikansallisesta yhdentymisestä kohti kansallisvaltioiden ja hallitusten välisen yhteistyön vahvistumista.

Toivo paremmasta Euroopasta ja maailmasta elää.