15
maalis
2017
7

Keskustan valinnat

Suomen Keskustalla on ollut vaikeuksia löytää oikeaa suhtautumistapaa Kansalaispuolueeseen.

Puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi viime keväänä, ettei ketään ryhdytä erottamaan Keskustasta.

Kun Kansalaispuolue oli merkitty puoluerekisteriin, puoluesihteeri kuitenkin tulkitsi minun eronneen Keskustasta. Tämä tulkinta oli tietysti puolueen sääntöjen ja yhdistyslain vastainen.

Keskustelussani puoluesihteeri Jouni Ovaskan kanssa hän sanoi, että puolue luottaa paikallisten toimijoiden harkintaan.

Paikallinen harkinta oli, että kunnallisjärjestön johtokunta ei aikonut ottaa asiaa käsiteltäväkseen. Se tuli kuitenkin esille puoluetoimiston ja piirijärjestön puututtua tilanteeseen. Johtokunta pyysi Keminmaan keskustaseuralta selvitystä. Kirje tarkastettiin puoluetoimistossa ennen sen lähettämistä.

Selvityksen saatuaan johtokunta antoi keskustaseuralle varoituksen, jossa vaadittiin minun erottamistani sen jäsenyydestä 15.3. mennessä. Samalla kunnallisjärjestö päätti kuitenkin siirtää vastuun asiasta puoluehallitukselle ja puoluevaltuustolle.

Surkuhupaisaa on ollut Keskustan suhtautuminen minun ehdokkuuteeni kuntavaaleissa. Tarjouduin olemaan ehdolla Keminmaalla ja tukemaan siten puolueen vaalimenestystä. Kunnallisjärjestö olisi hyväksynyt minut ehdokkaaksi, mutta puolueen johto kielsi tämän.

Kun asetuin sitoutumattomana ehdolle Helsingissä, puolueen pää-äänenkannattaja päätti lopettaa Eurooppa-kolumnieni julkaisemisen, vaikka olen puolueen sääntöjen mukaan Keskustan europarlamenttivaltuuskunnan jäsen.

Suomenmaan päätoimittaja vetosi lukijapalautteeseen, jonka mukaan hajotan kaikin voimin puoluetta.

Näin ei ole. Olen päinvastoin kehottanut kannattajiani pysymään Keskustassa ja vaikuttamaan sen linjaan. Toivon, että puolue palaa juurilleen ja että se menestyy.

Keskustan piirissä pitäisi vihdoinkin käynnistää avoin aatteellinen keskustelu. Olen huomannut, että lähes kaikki keskustalaiset myöntävät minun olevan asioiden suhteen oikeassa, mutta minun sanotaan valinneen väärän menettelytavan. Käytin kärsivällisesti hyväksi kaikkia muita menettelytapoja, mutta ne eivät tuottaneet tulosta.

Kansalaispuolueen toimintaan on tullut vain harvoja Keskustan jäseniä. Olen koonnut hengeltään alkiolaisen Kansalaispuolueen ohjelman tukijoiksi muiden puolueiden kannattajia ja sitoutumattomia suomalaisia. Ei kai tämä Keskustaa vahingoita?

Keskustan johdon valitsema linja saattaa vahingoittaa puoluetta. Se olisi voinut ja voisi edelleen valita toisen tien.

Kansalaispuolue ei toimi paikallisella tasolla eikä osallistu kuntavaaleihin. Olisi viisasta antaa sen jäsenten ja kannattajien olla mukana Keskustan paikallistoiminnassa.

Ja ennen muuta: Keskusta voisi ja sen tulisi luopua yltiöliberalismistaan ja palata alkiolaisille juurilleen.