Timo Soinin ote kirpoaa
En ole pitänyt keskusteluyhteyttä Timo Soiniin. Olen tavannut hänet vain kerran, vuoden 2015 lopulla Brysselissä.
Puhuimme muun muassa Suomen euroeroa koskevasta kansalaisaloitteesta. Timo lupasi, että Perussuomalaiset antaa edustajilleen vapaat kädet, kun asiaa eduskunnassa käsitellään. Saman lupauksen antoi myöhemmin Sampo Terho. Lupaukset eivät pitäneet. Aloite haudattiin perustuslakivaliokuntaan nimenomaan Perussuomalaisten tahdosta.
Omien kokemusteni nojalla varoitin Timoa luopumasta puolueensa johdosta. Hän on kertonut saamastaan neuvosta myös julkisuudessa. Kun Timo kuitenkin nyt luopuu, ratkaisuun täytyy olla hyvin painavia henkilökohtaisia syitä.
Oman urani pahin virhe oli, että luovuin Keskustan puheenjohtajuudesta vuonna 1990. Uskoin, että puheenjohtajakaudellani muotoutunut poliittinen linja olisi jatkunut. Uskoin, että olisin voinut edelleen kuulua puoluetta johtavaan sisäpiiriin.
Yllättäen syntyi kuitenkin median tukemana liberaalien vakava yritys valita puolueen johtoon Eeva Kuuskoski-Vikatmaa. Esko Aho voitti hänet niukasti toisella kierroksella. Seppo Kääriäinen putosi ensimmäisellä.
Jos Eeva olisi voittanut, Keskusta olisi kokenut samankaltaisen kohtalon kuin Mari Kiviniemen johdolla kaksi vuosikymmentä myöhemmin.
Seuraajakseni valittu Esko Aho liittoutui yllättäen niiden kanssa, jotka olivat minua puheenjohtajakaudellani kampittaneet. Pääministerinä Aho jatkoi Mauno Koiviston johtamaa vahvan markan politiikkaa ja ryhtyi viemään Suomea Euroopan unioniin.
Hyvää ei Timolle lupaa myöskään Matti Vanhasen kokemus. Kun Matti yllättäen ilmoitti vuoden 2009 lopulla luopuvansa Keskustan puheenjohtajuudesta, hän tarjoutui jatkamaan pääministerinä. Tämä ajatus ei saanut tukea. Lahden kokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Mari Kiviniemi, josta tuli saman tien myös pääministeri.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Keskusta koki historiansa pahimman vaalitappion, kovemman kuin vuonna 1970. Luottamus palautettiin seuraavan vuoden presidentinvaaleissa, joissa otimme Timonkin kanssa mittaa toisistamme.
En usko, että Timo Soini pystyy hallitsemaan sitä prosessia, jonka hän on pannut liikkeelle. Hänen otteensa kirpoaa. Eroilmoituksen jälkeen hän on rampa ankka, ”lame duck”.
En usko, että Soini pystyy jatkamaan ulko- ja Eurooppa-ministerinä. Puolueväen tyytymättömyys maahanmuutto- ja Eurooppa politiikkaan kohdistuu nimenomaan häneen. Puolueen sisäisen valtataistelun tuoksinassa hallituspaikatkin saattavat mennä jakoon.
Puheenjohtajan vaali läpivalaisee puolueen. Populistisena liikkeenä se on koonnut yhteen erilaisista syistä tyytymättömiä suomalaisia.
Perussuomalaisten sisällä linjat käyvät pahasti ristiin. Tämä näkyy mm. suhtautumisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Puolueväen runkona ovat Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden vankat puolustajat. Puheenjohtajaehdokkaista Jussi Halla-aho ja Sampo Terho kuitenkin kannattavat Nato-jäsenyyttä.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
