15
joulu
2016
13

Kansalaispuolue pysyy Kansalaispuolueena

Tänään Kansalaispuolue on merkitty puoluerekisteriin. Lämmin kiitos kaikille niille, jotka ovat tukeneet puolueen toiminnan käynnistämistä ja sen rekisteröitymistä.

Kansalaispuolue säilyttää alkuperäisen nimensä. Harkitsimme aikaisemmin nimen muuttamista ja järjestimme kilpailun uuden nimen löytämiseksi. Käydyissä keskusteluissa olemme kuitenkin päätyneet siihen, että nimeä ei muuteta. Nimikilpailu kuitenkin ratkaistaan ja voittaja saa luvatun palkinnon.

Kansalaispuolue ei osallistu kuntavaaleihin. Kehotamme puolueen kannattajia asettumaan ehdolle muiden puolueiden listoille tai muodostamaan sitoutumattomia valitsijayhdistyksiä. Ne voivat halutessaan ilmoittaa tukevansa Kansalaispuoluetta.

Olemme mukana eduskuntavaaleissa ja harkitsemme osallistumista maakuntavaaleihin. Ehdokkaita ryhdymme hankkimaan vasta kuntavaalien jälkeen.

Paikallispolitiikassa jatkan toimintaani Keskustan puitteissa. Euroopan parlamentissa kuulun edelleen Keskustan valtuuskuntaan, jonka puolueen sääntöjen mukaan muodostavat Keskustan listalta valitut parlamentin jäsenet.

Viime tammikuun lopulla jättäydyin sivuun Keskustan puolue-elinten toiminnasta sen vuoksi, että en enää kyennyt vaikuttamaan niiden kautta puolueen ja Suomen linjaan.

Helmikuun alussa perustin Kansalaispuolueen ajamaan niitä asioita, joissa olen joutunut pettymään Keskustan politiikkaan. Olen kehottanut kannattajiani jatkamaan toimintaansa Keskustassa ja vaikuttamaan sen linjaan. Toivon, että puolue palaa juurilleen ja menestyy.

Kansalaispuolue kokoaa eri puolueisiin lukeutuvia ja sitoutumattomia suomalaisia yhteen ajamaan sellaisia kansakunnan tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavia tavoitteita, jotka eivät ole saaneet riittävää vastakaikua muissa puolueissa.

Tärkeimmät tavoitteemme ovat: Suomen itsenäisyyden puolustaminen ja siihen liittyen maamme eroaminen euroalueesta, Suomen pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana maana, järkevä maahanmuuttopolitiikka ja siirtyminen keskittävästä metropolipolitiikasta koko maan tasapuoliseen kehittämiseen.

Vaikutusvaltamme riippuu siitä, kuinka laajan kannatuksen puolue saa. Se kuitenkin tervehdyttää pelkällä olemassaolollaan Suomen poliittista elämää, kun muut puolueet joutuvat kilpailemaan sen kanssa kansan kannatuksesta.

Kansalaispuolueen ohjelmatyö on käynnissä ja ensimmäiset ohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.

Paavo Väyrynen