Paljastettu salaliitto

Luin viikonloppuna Pentti Sainion kirjan ”Armeijan  hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet” (Into Kustannus 2016).

Sainion teos osoittaa, että Suomen puolustushankinnoissa on tehty viime vuosikymmeninä pahoja virheitä. Oman maan puolustamiselle elintärkeiden maavoimien kehittäminen on laiminlyöty. Voimavarat ovat menneet kalliisiin ja osittain epäonnistuneisiin hävittäjä- ja helikopterihankintoihin. Suuri virhe on ollut myös luopuminen maamiinoista.

Pidin Sainion teoksesta erityisesti sen vuoksi, että olen seurannut läheltä hankintoihin liittyvää päätöksentekoa. Olen ollut mukana päättämässä joistakin hankinnoista. Toisiin olen ottanut kantaa turvallisuuspolitiikkaa harrastaneena kommentaattorina.

1990-luvun alussa käynnistetyn Hornet-hankinnan elinkaarikustannukset ovat nousseet käsittämättömän korkeiksi. Yhdysvalloista olisi voitu ostaa paljon edullisempi ja käyttökelpoisempi F-16 hävittäjä. Päätöstä tehtäessä toimin ulkoministerinä. En kuitenkaan kuulunut sisäpiiriin.

Keskusteluissa puolsin ruotsalaisen JAS Gripenin hankintaa. Se oli vasta kehittelyvaiheessa, mutta välikaudeksi olisimme voineet hankkia käyttöömme hyvin edullisesti Drakeneita. Teollisen yhteistyön mahdollisuudet olisivat olleet mittavat. Sainion kirjan mukaan tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ollut edes vakavasti harkittavana, vaikka se hankinnasta päätettäessä toki mainittiin.

Vastustin lukuisissa kirjoituksissani sekä maamiinoista luopumista että helikopterihankintaa. Asetin kyseenalaiseksi sen turvallisuuspoliittisen doktriinin, johon nämä ratkaisut perustuivat.

Tässä ajatukseni osuivat yksiin Mauno Koiviston kanssa, joka oli arvosteli kärkevästi sitä, että Suomi suuntaa liiaksi voimavaroja kansainväliseen kriisinhallintaan, mikä johtaa laiminlyönteihin oman maan puolustamisessa. Hänen mielestään olimme Kaarle XII:n tiellä, joka hukkasi voimavaransa sotimiseen ulkomailla eikä kyennyt puolustamaan omaa maataan. Venäjä miehitti vuosikausiksi Suomen alueen.

Ilkka-lehdessä 15.4.2001 julkaistussa kolumnissani ”Kaarle XII ja Suomen turvallisuuspolitiikka” kirjoitin näin:

”Ongelmat näyttävät kiteytyvän helikopterihankintoihin. Kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä tarvitaan runsaasti sekä kuljetus- että taisteluhelikoptereita, joiden hankkiminen ja ylläpitäminen on hyvin kallista. Jos ajattelisimme ensi sijassa oman maanpuolustuksemme tarpeita, ei helikoptereita hankittaisi ainakaan nyt suunnitteilla olevaa määrää.

Puolustusbudjettimme on muutoinkin niukka. Aiotut helikopterihankinnat johtaisivat kohtuuttomiin leikkauksiin muissa puolustusmenoissa.

Puolustusvoimien ahdinkoa uhkaa lisätä vielä se, että hallitus näyttää olevan imagosyistä valmis luopumaan maamiinoista. Tähän meillä ei ole varaa – ei puolustuksellisista eikä taloudellisista syistä.”

Helikoptereiden hankkiminen ja ylläpito on tullut hyvin kalliiksi. Toimitus viivästyi kohtuuttomasti. Kopterit ovat lisäksi osoittautuneet heikkolaatuisiksi.

Maamiinoista luopuminen oli paha virhe. Sitä on käytetty sittemmin perusteena siihen, että Hornetteja ollaan muuntamassa ilmavalvonta- ja ilmapuolustuskäytöstä rynnäkkökoneiksi. Niihin ollaan hankkimassa lisäksi ohjuksia, joiden kantama on useita satoja kilometrejä. Millähän tavalla niitä käytettäisiin Suomen puolustamiseen?

Kirjoitin 25. syyskuuta blogin ”Suomen linjaa on selkiytettävä”. Esitin siinä, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä.

Pentti Sainion kirja paljastaa olennaisen osan tästä salaliitosta. Avainasemassa ovat olleet ne puolustusvoimien edustajat, joiden johdolla puolustustarvikehankinnat on suunniteltu ja toteutettu. Heillä on ollut oma puolustusdoktriininsa, jota ei ole määritelty hallituksessa eikä eduskunnassa.

Joillakin keskeisillä hankinnoilla Suomea on viety kovan kansainvälisen kriisinhallinnan ja sotilaallisen liittoutumisen suuntaan. Seuraava projekti näyttää olevan F-35 monitoimihävittäjän hankkiminen Hornettien seuraajaksi.

Aikanaan puolustuspolitiikan suuntaviivat ja materiaalihankinnat käsiteltiin perusteellisesti puolustusneuvostossa ja tasavallan presidentillä oli päätöksenteossa keskeinen asema. Hallituksen nykyisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kautta poliittinen ohjaus ei näytä toimivan.

Paavo Väyrynen