12
syys
2016
21

Eurolaiva uppoaa – pelastusvene valmiiksi

Euroalueen ongelmat syvenevät. Sen valuvikaa ei kyetä korjaamaan. Yritykset vain pahentavat tilannetta.

Yhtenäisvaluutan perusvika on siinä, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Olisi pitänyt hyväksyä mm. Wolfgang Schäublen esitys viiden maan euroalueesta. Saksalle, Ranskalle ja Benelux-maille euro olisi ollut ainoa raha ja muut olisivat käyttäneet sitä kansallisten valuuttojen rinnalla. Maastrichtin sopimusta rikkoen tehtiin kuitenkin poliittinen päätös ja mukaan otettiin kaikki halukkaat EU-maat.

Vain Saksa on hyötynyt eurosta. Kaikki muut ja etenkin reuna-alueiden maat ovat kärsineet. Euroalueen kokonaiskasvu on ollut olematonta. Euromaiden inflaatio on painunut nollan tuntumaan tai jopa deflaation puolelle. Euroopan keskuspankin tehtävä on toivoton, kun se yrittää vauhdittaa inflaatiota lähelle kahden prosentin tavoitetta.

Laajan euroalueen reunamaat – Suomi mukaan lukien – ovat joutuneet velkakierteeseen, sisäisiin devalvaatioihin, suurtyöttömyyteen ja kovalle säästökuurille.

Kreikan kriisi ei ole helpottanut. Nyt vaaravyöhykkeessä on myös Italia.

Euroalueen valuvikaa koetetaan korjata toteuttamalla niin sanottua viiden puheenjohtajan ohjelmaa todellisen talousunionin luomiseksi. Rahapolitiikan rinnalle pyritään luomaan yhteinen finanssipolitiikka: yhteisvastuullinen pankkiunioni ja yhteinen budjetti, johon sisältyvät pysyvät varainsiirrot jäsenmaiden välillä. Ollaan perustamassa yhteinen valtiovarainministeriö ja lopulta hallitus ja parlamentti. Nykyisessä ilmapiirissä nämä hankkeet eivät etene.

Paras vaihtoehto olisi euroalueen hallittu purkaminen siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin osa niistä ottaisi euron rinnalla uudelleen käyttöön kansalliset valuutat. Tämänkään toteuttaminen ei näytä mahdolliselta.

Euroalue on uppoava laiva, joka on jo pahasti kallistunut. Tässä tilanteessa Suomen tulisi varustaa oma pelastusveneensä toimintakuntoon. Kytköksiä eurojärjestelmään tulisi höllentää ja varautua oman valuutan käyttöönottoon. Suomen Pankin ja Suomen hallituksen tulisi rajata sitoutumistaan ja riskejään. Myös pankkijärjestelmän ja siitä riippuvaisten yritysten tulisi varautua euroalueen hajoamiseen.

Jälleen kerran federalistinen ideologia näyttää kuitenkin johtavan harhaan. Euroopan ytimessä pyritään olemaan maksoi mitä maksoi. Yksi viimeisimmistä osoituksista tästä on se, että Suomen Pankki oli ensimmäisten joukossa ostamassa yritysten riskiluottoja.

Suomen tilanne on kurja. Pahinta on se, ettei meillä kyetä edes avoimeen keskusteluun. On taas meneillään yhteinen julkinen itsepetos. Uskotellaan, että kiky-sopimus ja rahan siirteleminen taskusta toiseen synnyttävät kasvua ja poistavat työttömyyden.

Tosiasia on, ettei talous kasva, ellei vienti vedä. Vienti ei vedä, kun Suomen yleinen kustannus- ja hintataso on noin 20 prosenttia liian korkea. Nyt on nähty, ettei kilpailukyä kyetä sisäisin toimin riittävän nopeasti korjaamaan. On erottava euroalueesta niin pian kuin mahdollista.

Viime päivien uutiset ovat jälleen osoittaneet tilanteen mahdottomuuden.

Raskaan teollisuuden tulisi toimia talouden veturina ja tuoda vaurautta kansantalouteen. Sille aiotaan kuitenkin ryhtyä maksamaan energiatukea. Sahateollisuus valittaa, että uusiutuvan energian tuki vääristää kilpailua ja vaikeuttaa sen toimintaa.

Nämäkin ongelmat ratkeaisivat, kun kilpailukykymme palautuisi. Teollisuustuotanto ja vienti kasvaisivat ja uusiutuvan energian tukea voitaisiin ainakin kovasti vähentää.

 

Paavo Väyrynen