9
elo
2015
15

Ostimme Vuokon kanssa hotellin

Viime viikolla ostimme Vuokon kanssa Viron Pärnusta Inge Villa -nimisen hotellin. Se sijaitsee vuonna 1935 rakennetussa hienossa villassa. Inge Villassa on yksitoista huonetta ja lisävuoteiden kera 33 vuodepaikkaa.

Inge Villa sijaitsee rauhallisella paikalla tammien reunustaman kadun varrella aivan merenrannan ja uuden rantakadun tuntumassa. Kaupungin keskustaan on lyhyt kävelymatka. Hotellin läheisyydessä on tarjolla hyvät kylpyläpalvelut. Lisäksi Pärnussa on mahdollisuus golfin pelaamiseen, keilailuun ja moniin muihin urheiluharrastuksiin. Myös kulttuuripalvelut ovat korkeatasoiset.

Lapsille on tarjolla kylpylöiden lisäksi mm. skeittipuistoja. Uudessa Lottemaassa ja sen seikkailupuistossa kaiken ikäiset lapset varmasti viihtyvät. Aiommekin käyttää Inge Villaa omissa lastensuojeluyrityksissämme hoidettavina ja kasvatettavina olevien lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastuksiin ja lomanviettoon. Tarjoamme hotellia myös muiden alan järjestöjen ja yritysten käyttöön.

Tähän saakka Inge Villa on toiminut ruotsalais-virolaisen pariskunnan ylläpitämänä perhehotellina. Se on ollut avoinna vain kesäkauden. Meidän tarkoituksenamme on käyttää Inge Villaa ryhmämatkojen järjestämiseen ja pitää sitä avoinna myös talvikaudella, jos asiakkaita riittää.

Inge Villa siirtyy meidän omistukseemme syyskuun alussa. Hotelli pyritään avaamaan yleisölle jo syksyn kuluessa.

Inge Villan hankinta liittyy Keminmaan Pohjanrannan kehittämiseen. Täällä olevan hotellimme yhteyteen valmistuu alku syksystä kylpylä, jossa on 13 metrin uima-allas, kylmäsuihku, poreallas ja lastenallas, mutta uimaan pääsee myös Kemijokeen. Kylpylän yhteyteen tulee erilaisia hyvinvointipalveluja.

Keminmaalla voimme ottaa vastaan suuriakin matkailijaryhmiä, sillä hotelli Pohjanrannassa on 40 hotellihuonetta ja yli 80 vuodepaikkaa. Meillä on täällä erinomaiset juhla- ja kokoustilat. Uudet kongressitilat valmistuvat syksyn mittaan hotellin ylimpään kerrokseen. Keminmaallakin on tarjolla monipuolisia ohjelmapalveluja.

Syksystä lähtien voimme markkinoida Pohjanrannan kylpylälomia, joita voi viettää joko Keminmaalla tai Pärnussa.

Kun uuteen investoidaan, on jostakin luovuttava. Olemme panneet myyntiin Ranualla sijaitsevan Leirikeskus Portimon. Meillä on ollut sille melko vähän käyttöä ja Inge Villan hankinnan jälkeen sen tarve edelleen vähenee.

Portimon leirikeskus sijaitsee erinomaisella paikalla Rovaniemi-Ranua -tien ja Juurakkajärven välissä. Entisen Portimon koulun luokkatilat on muutettu retkeilymajaksi. Sen yhteydessä on hyvä keittiö, ruokasali ja liikuntatila. Pihapiirissä on kota ja rannalla sauna. Opettajien entisen asuntolan tilat on vuokrattu asuntokäyttöön.

Taloudellisessa mielessä Portimon leirikeskuksesta luopuminen saattaa olla epäviisasta, sillä sen arvo saattaa kovasti nousta, kun sen läheisyyteen avattaneen jo lähi vuosina Suhangon kaivos. Olemme päättäneet kuitenkin myydä sen, jos saamme siitä riittävän hyvän hinnan