12
kesä
2015
10

Transnistriasta uusi rintama Ukrainan kriisiin?

Viime aikojen tapahtumat viittaavat siihen, että Transnistrian jäätyneestä konfliktista saattaa tulla uusia sytykkeitä Ukrainan kriisiin. Syntymässä saattaa olla länsirintama.

Transnistrian kriisi syntyi jo ennen Neuvostoliiton hajoamista. Se puhkesi ennen muuta sen vuoksi, että romaniankielisessä Moldovassa hyväksyttiin kielilaki, jonka Transnistriassa asuvat venäläiset ja muut kansalliset vähemmistöt kokivat uhkaavan asemaansa ja oikeuksiaan. Transnistria julistautui itsenäiseksi ja puolustautui Moldovan turvallisuusjoukkoja vastaan. Tässä se sai tukea maassa olleilta venäläisjoukoilta. Transnistriasta syntyi jäätynyt konflikti.

Venäjällä on ollut Ukrainan kanssa sopimus, jonka nojalla se on voinut huoltaa Transnistriassa olevia joukkojaan. Äskettäin Ukraina irtisanoi tämän sopimuksen.

Toinen ajan merkki on, että Ukrainan hallitus on nimittänyt Georgian entisen presidentin Mihail Saakashvilin Transnistriaan rajoittuvan Odessan alueen kuvernööriksi.

Myös Georgiaan aikanaan kuuluneet Etelä-Ossetia ja Abhaasia ovat jäätyneitä konflikteja. Siellä käytiin vuosina 1991 ja 1992 kaksi sisällissotaa, joissa eteläosseetit ja abhaasit irrottautuivat emämaasta. Georgian presidenttinä Saakashvili yritti palauttaa Etelä-Ossetian asevoimin maansa yhteyteen. Hän aloitti sotatoimet lähettämällä 7. elokuuta 2008 joukkonsa Etelä-Ossetiaan sijoitettujen venäläisten rauhanturvajoukkojen kimppuun. Ne puolustautuivat, tekivät vastahyökkäyksen ja vetäytyivät myöhemmin takaisin.

Transnistrian tilanne tuli esille myös Euroopan parlamentissa tällä viikolla hyväksytyssä päätöslauselmassa, jonka aiheena oli ”Sotilaallis-strateginen tilanne Mustanmeren alueella Venäjän liitettyä Krimin laittomasti alueeseensa”. Mietinnön oli laatinut romanialainen sosialistiryhmän jäsen Ioan Pascu.

Mietintö oli hyvin yksipuolinen. Äänestin monia sen yksityiskohtia vastaan. Loppuäänestyksessä kannatin sen hylkäämistä.

Yksi pahimmista yksityiskohdista liittyi Transnistrian tilanteeseen. Parlamentti päätti äänten enemmistöllä ”kehottaa Ukrainaa ja Moldovan tasavaltaa ryhtymään toimiin ase- ja sotavarusteiden toimitusten estämiseksi Transnistriaan sekä maitse että lentoteitse”.

Pascun mietinnössä yhdistyivät toisiinsa parlamentin enemmistön Venäjä-vastaisuus ja romanialaisten halu tukea Moldovaa Transnistriaan liittyvässä kiistassa. Tämä on vaarallinen yhdistelmä.

Sama oli asetelma myös ALDE-ryhmässä. Meidän varjoesittelijämme espanjalainen Javier Nart ehdotti järkevää ja tasapanoista linjaa, mutta romanialaisjäsenet masinoivat tukea maanmiehensä Pascun ehdotuksille.

Kun maayhteys Venäjältä Transnistriaan on katkaistu, ainoa mahdollisuus siellä olevien joukkojen huoltamiseen ovat lentokuljetukset. Euroopan parlamentti siis kehottaa Moldovaa ja Ukrainaa ampumaan alas Venäjän ilmavoimien koneet. Tämä voisi johtaa laajamittaiseen sotaan.

Ukrainan kriisi näyttää muutoinkin olevan kärjistymässä. Ulkoministeri John Kerryn presidentti Vladimir Putinin ja ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa Shotsissa käymät keskustelut antoivat toiveita Ukrainan kriisin rauhanomaisesta ratkaisemisesta ja suhteiden paranemisesta Venäjän ja länsimaiden välillä. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa on kuitenkin vahvoja kovan linjan kannattajia, jotka pyrkivät tahallaan kärjistämään kriisiä.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Kansalaisaloitteita koskevaa lainsäädäntöä on muutettava
Milloinkahan Sailas ja Virtanen ryhtyvät kannattamaan Suomen euroeroa?
Onko komissiolla B-suunnitelmaa TTIP-sopimuksen kariutumisen varalle?
Keskustelu Suomen EU-erosta vie harhaan