20
loka
2014
4

Loistavaa, Yle, loistavaa!

Torstaina 16.10. julkisuudessa käsiteltiin laajasti tasan 20 vuotta sitten Suomen EU-jäsenyydestä järjestettyä kansanäänestystä.

Kansanäänestys oli kuitenkin neuvoa-antava. Ratkaiseva päätös tehtiin eduskunnassa 18.11. sen jälkeen, kun niukka enemmistö ruotsalaisista oli hyväksynyt sitovassa kansanäänestyksessä oman maansa jäsenyyden.

Eduskunnassa syntyi kiista jäsenyyssopimuksen käsittelyn aikataulusta ja menettelytavoista. Jäsenyyden kannattajat pyrkivät jopa valiokuntatyön sääntöjä ja valtiopäiväjärjestystä rikkoen lyömään Suomen jäsenyyden lukkoon nimenomaan ennen Ruotsin sitovaa kansanäänestystä. Tätä me jäsenyyden vastustajat emme voineet sallia, sillä useille meistä Suomen jäsenyys oli hyväksyttävissä vain siinä tapauksessa, että Ruotsi liittyy.

Jäsenyyssopimuksen käsittely alkoi täysistunnossa tiistaina 1. marraskuuta. Seuraavana päivänä käynnistettiin istunto, joka jatkui yötä päivää lähes viiden vuorokauden ajan. Mitään vastaavaa ei suomalaisen parlamentarismin historiassa ole koskaan tapahtunut. Pyhäinpäivänä 5.11. istunto sentään keskeytettiin jumalanpalveluksen ajaksi. Sunnuntai-iltana 6.11. puhemiesneuvosto taipui, ja jäsenyyssopimuksen kolmas käsittely päätettiin siirtää Ruotsin kansanäänestyksen yli.

Eduskunnan tapahtumat olivat osa Pohjoismaiden hallitusten domino-peliä, jolla vastahakoiset kansat pyrittiin saamaan EU-jäsenyyden taakse. Suomalaiset pantiin äänestämään ensimmäiseksi, koska vastustus oli täällä vähäisintä. Meillä käytettiin hyväksi ulkopoliittista korttia, Venäjän pelkoa. Kokoomuksen ja SDP:n johto oli luvannut ruotsalaisille puoluetovereilleen, että Suomen jäsenyys sinetöidään ennen heidän kansanäänestystään.

Ruotsalaisille ei kerrottu, että meillä oli ollut vain neuvoa-antava kansanäänestys ja että lopullinen päätösvalta oli eduskunnalla. Ruotsalaisten niukka enemmistö hyväksyi oman maansa jäsenyyden siinä uskossa, että Suomen jäsenyys oli jo lukkoon lyöty. Aina ennen kansanäänestystä ja useiden vuosien ajan sen jälkeenkin ruotsalaisten enemmistö oli jäsenyyttä vastaan.

Yle on tehnyt arvokasta dokumentaarista työtä koostamalla Areenaan jäsenyyssopimuksen eduskuntakäsittelyyn liittyneet uutisjutut. Kooste on katsottavissa osoitteesta http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vayrysen_eu-jarrutus_vasytti_lopulta_uosukaisenkin . Toivottavasti MTV3 tuottaa vastaavan aineiston omaan Katsomoonsa.

Kannan oman korteni kekoon lataamalla kotisivulleni selostuksen eduskuntakäsittelyn vaiheista. Se on suora ote vuonna 1999 ilmestyneestä kirjastani Itsenäisen Suomen puolesta. Koko kirja – samoin kuin näitä tapahtumia käsittelevä uusin kirjani Suomen linja – on tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta (www.pohjanranta.com) ja ostettavissa sähköisenä Elisan verkkokaupasta (https://kirja.elisa.fi/E-kirjat). Teoksissa on seikkaperäinen selvitys myös Suomen liittymisestä yhtenäisvaluutta euroon.

Paavo Väyrynen
Linkki artikkeliin jossa käydään läpi EU-jäsenyyden käsittelyä Eduskunnassa