31
loka
2012
0

Kunnanjohtajaksi vain laajan tuen turvin

Keminmaan kunnanhallitus päätti eilen pitämässään kokouksessa esittää valtuustolle, että se tekisi seuraavassa kokouksessaan päätöksen uuden kunnanjohtajan valinnasta. Asiasta äänestettiin. Vähemmistö ehdotti, että valtuustolle olisi ehdotettu hakuajan jatkamista.

Eilen tekemällään päätöksellä kunnanhallitus oikaisi laittomuuden, johon sen enemmistö lokakuun 17. päivänä pidetyssä kokouksessa syyllistyi.

Lokakuun 17. päivänä kunnanhallitus päätti jatkaa kunnanjohtajan viran hakuaikaa ajalle 22.10.-5.11. Päätös syntyi äänin 5-4. Kaikki Keskustan edustajat kannattivat jo tuolloin kunnanhallituksen puheenjohtajan Tapio Keskimaulan ehdotusta, että kunnanjohtajan valinta viedään päätettäväksi valtuuston seuraavassa kokouksessa.

Totesin tuoreeltaan blogi-kirjoituksessani (18.10./www.vayrynen.com), että kunnanhallitus ylitti toimivaltansa. Totesin, että kunnanhallituksen olisi tullut ehdottaa valtuustolle hakuajan jatkamista, joka olisi päättänyt jatketaanko sitä vai ei.

Kuntaliitto antoi asiasta lausunnon, joka osoitti tulkintani oikeaksi. Niinpä kunnanhallituksen enemmistön päätöstä hakuajan jatkamisesta ei voitu panna täytäntöön.

Eilen kunnanhallitus siis päätti ehdottaa valtuustolle, että se valitsee Keminmaalle uuden kunnanjohtajan 12. marraskuuta.

Hain kunnanjohtajan virkaa ja virittelin keskustelua pormestarimallin kokeilemisesta Keminmaalla siinä tarkoituksessa, että voisimme rakentaa yhteisymmärrystä ja yhteistyötä valtuustoryhmien välille.

Elämme Keminmaan kohtalon vuosia. Hallituksen kuntauudistus uhkaa Keminmaan itsenäisyyttä. Tulevissa neuvotteluissa kuntien välisestä yhteistyöstä ja mahdollisesta kuntaliitoksesta tarvitaan vahvaa johtajuutta ja yksimielisyyttä.

Olen käytettävissä kunnanjohtajan virkaan vain siinä tapauksessa, että saan valinnalleni laajaa kannatusta yli puolue- ja ryhmärajojen.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Peruutin hakemukseni
Keminmaan kunnanhallitus ylitti toimivaltansa
Keminmaan kohtalon vuodet
Suorasta vaikuttamisesta välilliseen